Näkökulma: Hysteerisen äidin tunnustuksia

Nykytodellisuus ainakin pääkaupunkiseudulla on sitä, että jo päiväkoti-ikäiset piltit jakautuvat vuohiin ja lampaisiin. Lasten terveydellisestä tasa-arvosta kirjoittaa Ajankohtaisen kakkosen toimittaja Satu Miettinen.

Kotimaa
Satu Miettinen.
Satu Miettinen.Yle

Tunnustan. Olen vakuuttanut lapseni. Raskauden huumassa äidille voi myydä mitä tahansa vetoamalla vauvan hyvinvointiin.

Käytäntö on osoittanut, ettemme olisi vakuutusta tarvinneet, onneksi, vielä.

Samaan hengenvetoon on kuitenkin tehtävä toinenkin tunnustus: mitäpä ei nainen tekisi ollakseen hyvä äiti.

Jos voi ostaa turvallisuutta ja hyvää omaatuntoa, miksei sitä tekisi? Sillä juuri niitähän vakuutukset meille myyvät, mielikuvia.

Toimimalla kuten hyvän äidin kuuluukin olen kuitenkin samalla tietämättäni osallistunut kansanliikkeeseen, joka hitaasti mutta vääjäämättömästi murentaa hyvinvointivaltion ideaa universaalista terveydenhuollosta kaikille lapsille, asuinpaikkaan, vanhempien tulotasoon tai taustaan katsomatta.

Suomalaisten lasten terveyden tasa-arvo kiiteltyine neuvolajärjestelmineen on nimittäin myytti, katoavaa kansanperinnettä.

Vielä 1980-luvulla järjestelmämme oli maailmanluokkaa, mutta 2010-luvun maailmassa se kalskahtaa Kekkoslovakialta. Näyttää siltä, että aina kun on kysymys rahasta, jäävät lapset jalkoihin. Esimerkkejä ei tarvitse kaukaa hakea.

Nykytodellisuus ainakin pääkaupunkiseudulla on sitä, että jo päiväkoti-ikäiset piltit jakautuvat vuohiin ja lampaisiin. Toisilla on vakuutukset, toisilla ei.

Vakuutetut kärrätään yksityiselle lapsiin erikoistuneelle korva-, nenä- ja kurkkulääkärille heti kun korvatulehdus ilmoittaa itsestään. Tämä tapahtuu aika usein sunnuntaisin tai perjantai-iltaisin kello seitsemän. Jos tulehduksia tulee kolme tai neljä muutaman kuukauden kuluessa, laitetaan korviin putket. Sillä siisti.

Sen sijaan, että ryntäisimme kaikki hysteerisinä vakuutusyhtiöiden tiskeille, meidän pitäisi alkaa vaatia terveyskeskuksia remonttiin, ja niihin oikea-aikaista hoitoa lapsillemme.

Toiset lapset taasjonottavat terveyskeskuksiin yleislääkärin vastaanotolle. Äidit alkavat maanantaiaamuna kello kahdeksan ruinata aikaa lääkärille ja saavat sen sitten, kun saavat. Pahimmassa tapauksessa lääkäri on aina uusi.

Tuloksena voi huonoimmillaan olla korvatulehduskierre, lukuisia antibioottikuureja, liimakorva, huono kuulo ja lopulta viivästynyt puheen kehitys, ennen kuin lapsi lopulta saa lähetteen erikoislääkärille ja putkitukseen.

Näin kävi kolmevuotiaalle Veikolle. Veikon äiti sanoi suoraan, ettei heitä kuunneltu, tehtiin vain liukuhihnapäätöksiä.

Kun Taloustutkimus kysyi marraskuussa pääkaupunkiseudulla asuvilta vakuutettujen lasten vanhemmilta, oliko vakuutuksen ottaminen kannanotto julkista terveydenhuoltoa vastaan, he vastasivat päinvastoin.

Vanhemmat kokivat helpottavansa terveydenhuollon paineita ottamalla vakuutuksen. Toisaalta vanhemmat, jotka eivät olleet lapsiaan vakuuttaneet, uskoivat hyvinvointivaltioon. Siis siihen, että kun maksaa verot, kuuluu saada lakisääteistä terveydenhuoltoa.

He pitivät vakuutuksen ottaneita hieman hysteerisinä ja varmistelevina.

Siinä piilee totuuden siemen! Sen sijaan, että ryntäisimme kaikki hysteerisinä vakuutusyhtiöiden tiskeille, meidän pitäisi alkaa vaatia terveyskeskuksia remonttiin, ja niihin oikea-aikaista hoitoa lapsillemme.

Mitä tapahtuisi, jos me vanhemmat päättäisimme lopettaa tuplamaksamisen?

Nythän me vakuutuksia ottaneet vanhemmat annamme yhteiskunnalle luvan lusmuilla ja pitää terveyskeskuksensa kuralla.

Haastattelemani lastenlääkäri totesi, että pääkaupunkiseudun kunnat säästävät tässä pelissä 10–20 miljoonaa euroa vuodessa. Sillä summalla palkkaisi pari sataa lastenlääkäriä vaikkapa terveyskeskuksiin.

Mitähän terveyskeskuksille tapahtuisi, jos lasten terveyskuluvakuutusten myynti yhtäkkiä romahtaisi?

Jos kaikki ne lähes puoli miljoonaa lasta, joilla on nyt vakuutus, rynnistäisivätkin täyttä laukkaa terveyskeskuksiin korvatulehduksineen ja muine tauteineen? Mitä tapahtuisi, jos me vanhemmat päättäisimme lopettaa tuplamaksamisen?

Olen ollut koko ikäni siinä uskossa, että sivistysvaltion kehitystä voi mitata sillä, miten se huolehtii vähimmistä veljistään. Asialla on kiire. Jokainen lapsi, joka joutuu odottamaan hoitoa kipeänä ja kärsivänä korvat särkien, on häpeätahra sivistysvaltion kilvessä.

Satu Miettinen
Kirjoittaja on Ajankohtaisen kakkosen toimittaja