yle.fi-etusivu

Wincapita-sopassa rahansa menettänyt: Ahneus ja tyhmyys saivat lähtemään mukaan

"Se oli huuhaata alusta loppuun asti", sanoo Wincapita-jutussa tuhansia euroja menettänyt pohjoissavolainen mies vuosia sijoitusseikkailun jälkeen. Mutta mikä sai hänet ja monet muut sijoittamaan rahaa klubiin, jota julkisuudessa epäiltiin jo tuolloin huijaukseksi?

Kotimaa
Asiakirja Wincapitalle maksetuista sijoituksista.
Keijo Salokangas / Yle

Oli vuosi 2007, kun pohjoissavolainen mies sai puolitutultaan kuulla ensimmäisen kerran uudesta sijoitusmahdollisuudesta. Tuttava kertoi sijoitusklubista, jossa jäsenille luvattiin poikkeuksellisen hyviä tuottoja tiettyä alkuinvestointia vastaan. Alkumaksu oli 12 000 euroa, mikä tuntui liian kalliilta. Muutaman viikon kuluttua toinen tuttava lupaili mukaanpääsyä jo huomattavasti halvemmalla, 5 000 eurolla. Mies tarttui tarjoukseen.

- Ajattelin, että nyt on niin paljon halvempaa että kannattaa. Alkuun kone kävi kovasti. Pankit antoivat viiden prosentin tuottoja, mutta tässä luvattiin kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia ja numeroiden mukaan saatiin pikkuisen enemmänkin, nimettömänä esittäytyvä mies kertoo.

Aluksi tuotot kasvoivat vain bittiavaruudessa. Myös Yle Savon haastattelemalla miehellä oli mahdollisuus vetää rahansa korkoineen takaisin heti, kunhan ensisijoituksesta olisi kulunut puoli vuotta. Ensimmäisen viiden tuhannen euron erän olisi pitänyt poikia tuolloin 9 400 euron tulot.

Luulen... melkein tiedän, että sieltä ei tule mitään.

- Sain kirjeen, että joko jatkan samaa sijoitusta tai otan rahan pois. Jos jatkan, niin tuotto kertautuu lähes kolmella seuraavan puolen vuoden aikana. Se kuulosti ihan kivalta.

Klubi katosi ennen ensimmäistä tilipäivää

Yle Savon haastattelema pohjoissavolainen mies ei kuitenkaan päässyt tilipäivään asti, vaan Wincapitan nettisivut suljettiin maaliskuussa 2008. Juuri ennen ensimmäistä maksatuspäivää.

Koska mies ei ehtinyt päästä Wincapitassa saamapuolelle, häntä ei myöskään epäillä rikoksesta tapaukseen liittyvissä oikeudenkäynneissä. Sen sijaan hänellä on Vantaan käräjäoikeudesta päätös, jonka mukaan hän saa sijoittamansa rahat korkoineen takaisin, jos rahat löytyvät. Siihen hän ei usko.

- Luulen... melkein tiedän, että sieltä ei tule mitään. Rahat ovat odottamassa kotiinpaluuta, mutta tuskin ne palaavat.

Kaikkiaan mieheltä upposi Wincapita-seikkailuun alle 7 000 euroa. Se on paljon vähemmän kuin joillakin hänen tuttavillaan.

- Itse ajattelin, että pitää tuolla määrällä kokeilla. Siinä ei kovin korkealta tipahda, mutta voi jotain saadakin. Minulla on puolituttuja, jotka ovat laittaneet ihan toisenlaisia summia.

"Pieleen meni"

Rahansa menettänyt mies tuli mukaan Wincapitaan vain hiukan ennen, kun epäilyt sijoitusklubin laillisuudesta alkoivat liikkua julkisuudessa vuonna 2007. Hän itse sanoo ryhtyneensä epäilemään toimintaa tammikuussa 2008.

- Kun lähdin mukaan, jäseniä oli 4 000. Tammikuussa heitä oli jo 12 000. Silloin tuntui että tämä menee nyt yli äyräiden. Onhan siellä porukkaa, joka uskoo ja luottaa vieläkin, että poliisi teki väärin (puuttuessaan klubin toimintaan). Mutta minusta on parempi, että sulkivat tuossa vaiheessa, hän kertoo.

Mutta miksi mies teki vielä uusia sijoituksia siinäkin vaiheessa, kun Wincapitaa alettiin jo epäillä pyramidihuijaukseksi?

Osa uskoi niin sanottua päällikköä ja ehkä minäkin – ahneena ja tyhmänä olin mukana.

- Ahneus oli perimmäinen syy. Osa uskoi niin sanottua päällikköä ja ehkä minäkin – ahneena ja tyhmänä olin mukana. Ajattelin, että kokeillaan, mutta pieleen meni.

Kailajärvi saapuu Kuopioon ensi viikolla

Pohjois-Savo kuului Wincapitan toiminnan aikana klubin ydinalueisiin. Tämä on näkynyt myös Pohjois-Savon käräjäoikeuden Wincapita-juttujen laajuudessa: esimerkiksi viime vuonna käydyssä rikoshyötyjutussa oli peräti 76 vastaajaa.

Parhaillaan käräjillä olevassa alkurikosoikeudenkäynnissä ratkotaan sitä, oliko sijoitusklubin toiminnan pohjana rikollinen tarkoitus ja toiminta. Syyttäjän mukaan klubin jäsen sai tuottoja vain uusien jäsenten sijoituksista ja vanhojen jäsenten lisäsijoituksista, eikä klubilla ollut muita tulonlähteitä.

Ensi viikolla Pohjois-Savon käräjäoikeus kuulee myös sijoitusklubin perustajaa, Hannu Kailajärveä.

- Tuskin lähden kuuntelemaan hänen juttujaan. Kuulustelkoot ja kertokoot mitä osaa. Paljonhan se on osannut tähän asti kertoakin, mutta kyllä tämä minusta on ollut ihan täyttä huuhaata alusta loppuun asti, sijoitusklubissa rahojaan menettänyt pohjoissavolainen mies kuittaa.