1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Uskomaton venematka: ristiretken jäljillä Tammisaaresta Hämeenlinnaan

Historiaa harrastava lohjalainen Adrian Candolin kiinnostui niin paljon Birger-jaarlin niin sanotusta ristiretkestä Hämeeseen, että päätti kavereineen kokeilla yhtä mahdollista reittiä pakanallisen Hämeen sydämeen. Uskomaton venematka Tammisaaresta Hämeenlinnaan vei lopulta kolme kesää. Se onnistui - tosin osin köysien, moottorisahan ja vetokärryn avulla.

Kotimaan uutiset
Adrian Candolin ja Christian Rönnbacka perillä Hämeenlinnassa kesällä 2011
Adrian Candolin ja Christian Rönnbacka

Miksi kenenkään mieleen tulee veneillä Tammisaaresta Lohjan, Karkkilan ja Lopen kautta Hämeenlinnaan, ja onko tuolla välillä todella venereitti? Kyllä veneellä pääsi läpi. Tosin se vaati kolme kesää, läjäpäin karttoja, moottorisahaa ja kirvestä, venekärryn, käden murtuman, kahvipaketteja alkuasukkaiden lepyttelyyn, vetoköysiä ja työntösauvoja.

Reissun teki lohjalainen Adrian Candolin, ja pääosan matkasta kaverina oli rikoskirjailijana parhaiten tunnettu Christian Rönnbacka. Miehet tulivat kuin tulivatkin läpi vastavirran, patojen, koskien ja pelto-ojien, osan moottorilla, osin soutaen, sauvoen tai venettä köysillä vetäen. Kaikkiaan osuuksia kertyi viisi, aina jatkaen siitä ja niillä varusteilla, mihin viimeksi oli jääty.

Kimmokkeena oli kokeilla, päteekö teoria, että ruotsalaiset tekivät Hämeeseen ns. toisen ristiretken eli 1200-luvun Birger-jaarlin retken juuri tuota mutkittelevaa vesireittiä tai sen jäätä pitkin.

Jälkikäteen intoa ja uskoa juuri tuohon vesireittiin lisäsi matkan varren Janakkalan Hyvikkälän miekkamieslöytö, joka muiden historiallisten viitteiden lisäksi innosti myöhempien aikojen ristiretkeläisiä. Matkanteko vaati poikamaista innostusta ja suomalaista peräänantamattomuutta.

Ristiretkistä ei ole luotettavaa tietoa

Vesireitti nousee Tammisaaresta Karjaan ja Mustion kautta Lohjanjärvelle, ja siitä edelleen Hiidenveden kautta Karkkilaan, Lopen Pilpalaan ja vedenjakajalle, sekä kohti Vanajavettä Topenoon, Hyvikkälänjoelle ja viimein Kernaalanjärven kautta Hämeenlinnaan.

– Niin sanottuja ristiretkiä oli tehty Hämeeseen vesireittiä pitkin, mutta ongelmana on, ettei niistä ole arkeologisia todisteita. Kun kuultiin, että Hyvikkälästä oli tehty tällainen miekkamieslöytö, ajateltiin, että tässä ehkä oli alku todisteille. Löytö vahvisti uskoa, että oman retken aikana nähty ja koettu voisi pitää paikkansa; että reitti on voinut kulkea oletetusti vesireittiä Tammisaaresta Lohjanjärven kautta Hämeenlinnaan, miettii Adrian Candolin.

– Birger-jaarlin ristiretkestä 1238-39 tai 1248-49 kirjoitettiin vasta 1300-luvulla, ja se saattoi olla propagandakirjoitus, jossa ei ole tietoa sen enempää. Heikki Ylikankaan kirjoituksissa hän uskoo, että se olisi voitu tehdä Lohjanjärven kautta Hämeeseen.

– Lähtöpaikasta voidaan olla monta mieltä. Me lähdimme siitä, että se olisi voinut olla Pohjanperänlahti ja sieltä Mustionjokea ylös. Reitti on pysynyt paikallaan, ja reitin varrella on myös paikka, jossa tanskalaisten sanotaan tehneen suuren joukkokasteen.

Taustalla olivat historian harrastus ja seikkailunhalu

Retkiajatus kumpusi historiankiinnostuksesta ja seikkailunhalusta.

– Lähdimme siitä, että jos lähtee seikkailemaan maailman kaukaisiin kohteisiin, onhan se hienoa. Mutta kun mahtava seikkailu on löydettävissä omilta nurkilta, niin miksi emme tekisi sitä. Historiankiinnostus siihen lisää, niin sehän on kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sanoo Adrian Candolin.

Nyt olemme jo ehdottoman varmoja, että reitti on mennyt näin.

Adrian Candolin

Suurin ero muinaiseen matkantekoon oli se, että seikkailijoiden veneessä oli moottori.

– Kanoottiretkeä emme halunneet tehdä, ja ajattelimme, että matalakulkuinen soutuvene sopisi reitille. Se on niin kevyt, että sen pystyy nostamaan esteiden yli.

– Nyt olemme jo ehdottoman varmoja, että reitti on mennyt näin. Uskomme, että nyt mentyä reittiä ei ole menty veneillä, vaan sitä on käytetty talvikulkureittinä. Pitää muistaa, että Hämeen metsät olivat niin sankat, ettei niistä olisi muuten päästy läpi.

Christian Rönnbacka liittyi seuraan Hiidenvedellä

Ensimmäinen etappi Tammisaaresta Hiidenvedelle vuonna 2009 vei 18 tunnin päivämatkan. Matkan varrella on mm. ristiretkiaikaisen Junkarsborgin linnoituksen paikka. Christian Rönnbacka tuli mukaan Adrian Candolinin retkikaveriksi Hiidenvedeltä kohti Karkkilaa kesällä 2010.

– Aluksi vähän kieli poskella ajateltiin, että tällainen nykyajan seikkailu on helppoa. Sen kun ottaa grillimakkaraa, virvokkeita, vettä ja niin edelleen, niin senhän ajaa vaikka päivässä. Mutta kyllä siinä tarvittiin muutakin, muistelee Adrian Candolin.

– Minulla on sellainen yllytysherkkyys. Kuulosti hauskalta idealta, että otetaan pari olutta ja ajetaan Hämeenlinnaan. Kun puhutaan reitistä, se kuulostaa siltä, että siellä olisi linja, mitä ajaa. Kun yhtäkkiä huomaa, ettei tiedä missä on, ja alla ei ole yhtään vettä, ja on vene alla, ei voi juuri puhua reitistä. Kun Adrian alkoi puhua tästä, se kuulosti ensin ihan pähkähullulta, mutta kun hän kertoi enemmän historiasta, sitä enemmän se alkoi kiinnostaa. Mitä enemmän sitä katsoi paperilla ja vertaili eri vaihtoehtoja, sitä enemmän tuli nälkä, että me ajetaan tämä läpi, kertoo Christian Rönnbacka.

Asukkaiden takia matka siirtyi yöaikaan

Retkeläiset varustautuivat kahvipaketeilla, koska - kuten oikeiden ristiretkien aikaankin - lepyteltävät alkuasukkaat olivat hyvin vihamielisiä.

Ei ollut totuttu, että mökin edessä olevassa ojassa kukaan ajaa moottoriveneellä.

Adrian Candolin

– Lopulta päädyimme siihen, että varustaudumme otsalampuilla ja matkaamme öisin. Ei ollut totuttu, että mökin edessä olevassa ojassa kukaan ajaa moottoriveneellä, nauraa Adrian.

– Alkuvaiheessa yllätti, että virta oli niin syvä ja voimakas. Juuri ja juuri pääsi moottorilla eteenpäin. Jos moottori olisi sammunut, olisimme menneet kolmeakymppiä alavirtaan. Puneliassa taas oli hieno virta, jossa etenimme 20-30 cm syvää ojaa, joka oli aivan peilityyni. Lepakot lähtivät lentämään, eivätkä pelänneet ollenkaan. Sauvoessa lepakko lensi kainalon ali. Siinä hiljaisessa yössä valuttiin alas. Se oli hieno reissu. Pahimmillaan väylän yli oli tukkipuita, joita jouduttiin sahaamaan ja vetämään veneitä niiden yli, lisää Christian.

Perhe-elämän takia koko matkaa ei voitu tehdä kerralla

– Jälkikäteen mietittynä Tammisaari–Hiidenvesi oli helpoin osuus, vaikka aluksi se tuntui vaikeimmalta kaikkien patojen ja voimalaitoksen takia. Mutta jälkeenpäin se oli hauskin osuus. Siinä testattiin varusteita, että kaikki toimii. Sen jälkeen se oikein muuttui todeksi, kertoo Adrian.

Maanviljelijä huusi meille, että mitä te teette pellollani. Voitiin vastata rehellisesti, että kuulkaa herra, ajamme veneellä.

Christian Rönnbacka

– Hiidenvesi–Karkkila-väliä leimasivat kaatuneet puut, joita oli väylän yli ja veden pinnassa. Pinnassa olevat ylitettiin niin, että hyppäsin puun päälle, Adrian ajoi puun päälle veneen vauhdilla, hyppäsi puulle, ja nostimme veneen yhdessä yli. Mentiin kuin kengurut.

– Vanjärvelle eksyimme perusteellisesti. Tulvavedet olivat kasvattaneet sen alaltaan nelinkertaiseksi. Kartan mukaan nousimme jo veneellä ensimmäisen korkeuskäyränkin päälle. Maanviljelijä huusi meille, että mitä te teette pellollani. Voitiin vastata rehellisesti, että kuulkaa herra, ajamme veneellä. Kolmensadan metrin ajon jälkeen vastaan tuli ensimmäinen hirvitorni. Navigointi oli hiukan haasteellista, sanoo Christian.

Loppumatka meni kolmena osana 2011

Karkkilasta alkoi Pyhäjärvi, missä ei saa ajaa moottoriveneellä, joten retkeilijät joutuivat soutamaan.

Syömään mennessä laitettiin vene parkkiin pitserian eteen ja lähdettiin tilaamaan pizzoja.

Adrian Candolin

– Se jatkuu luonnonsuojelualueella, joten jouduimme soutamaan hyvin hiljaa. Sen jälkeen alkoikin koskimaisema, koskea kosken perään, ja sitä jouduimme ajamaan vielä öisin. Kesti yli 20 tuntia päästä Marskin majalle Puneliaan. Punelian vedenjakajalla oltiin jo 114 metriä yli merenpinnan. Se on veneillen aika paljon ja kertoo myös koskista.

– Maalla ei venettä vedetty lopulta kuin jokunen sata metriä, mm. joitakin koskia, joissa oli liikaa kiviä. Karkkilassa jouduttiin työntämään vene kylän läpi. Syömään mennessä laitettiin vene parkkiin pitserian eteen ja lähdettiin tilaamaan pizzoja. Se herätti kyllä huomiota, muistelee Adrian.

Keväällä miehet etenivät osuudet Karkkila–Marskin maja–Topeno, ja kesällä loppumatkan Topenosta perille. Yhteensä niistä tuli runsaat 100 kilometriä.

Tulo Hämeenlinnaan oli juhlaa

– Olimme kyllä ajatelleet, että kuskataan vene suoraan linnaan ja pyydetään lippukassalta linnan avaimet, mutta siinä vaiheessa olimme jo liian väsyneitä. Olihan se helpoin reitti Kernaalasta Hämeenlinnaan, mutta se oli niin puuduttavan pitkä, että siinä nukuttiin vuoronperään, kertoo Adrian Candolin.

Matkalla kyllä kävimme pientä kamppailua, että kun pääsemme perille ja valtaamme Hämeen linnan, tuleeko siitä Ruriksborg vai Adriansborg.

Christian Rönnbacka

– Huippunopeus oli niin pieni, että aika tuntui pysähtyvän. Matkalla kyllä kävimme pientä kamppailua, että kun pääsemme perille ja valtaamme Hämeen linnan, tuleeko siitä Ruriksborg vai Adriansborg. Kun ensimmäiset linnan huiput näkyivät kaukaisuudessa, aloin uskoa, että päästään perille. Uskoi, että tämä kaikki on totta, ja olemme tehneet jotakin, mitä kukaan ei ollut aiemmin tehnyt, sanoo Christian Rönnbacka.

– Nythän luulisi, että tämä jo riittää, mutta ei se riitä. Kyllä eteenpäin menemme Hämeenlinnasta Virroille, meillä on siellä tukikohta. Ystäväni on luvannut, että hän kestitsee meitä, jos pääsemme perille. Ja jos emme pääse, hän järjestää meille viikinkihautajaiset. Eikä siitä Ähtäriinkään ole paha mennä, ei siinä niin paljon kuivaa ole välissä, suunnittelevat miehet jo kesää.

Eikä tässäkään vielä kaikki: matkan jälkeen Adrian Candolin löysi lehtikirjoituksen, jonka mukaan hänen sukulaisensa Einar Candolin oli vuonna 1891 melonut kanootilla saman matkan Lohjanjärveltä Hämeenlinnaan.

Lue seuraavaksi