Ruben Stiller: Setan kielikylvyssä

Vähemmästäkin menee sekaisin.

Ruben Stiller
Ruben Stiller
Ruben StillerLassi Seppälä / Yle

Menin Setan kielikylpyyn. Luin järjestön poliittisesti korrektin luettelon sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevista termeistä (siirryt toiseen palveluun).

En ole enää entiseni. Yritän pitää pääni pinnalla tässä uusien termien täyttämässä kielikylvyssä, mutta hämmennys täyttää mielen.

En esimerkiksi tiennyt, että moottoriteillämme kaahaa cis-sukupuolisia ihmisiä. "Cis-ihminen on mies tai nainen, joka ei koe itseään transihmiseksi, intersukupuoliseksi tai muunsukupuoliseksi ja ilmaisee sukupuoltaan pääosin omalle synnyinnäiselle sukupuolelleen ominaisesti", Setan opas kertoo.

Muunsukupuolinen transgender Irmeli lähti kauppaan. Polyamoristi Tiina palveli häntä kassalla.

Täytyy painaa mieleen. Luon lauseen muistisäännöksi:"Cis-ihminen Pertti näytti keskisormeaan muille cis-ihmisille."

Varmuuden vuoksi hoen toistakin lausetta.

Kas näin: "Cis-sukupuolinen Antero pelasi pingistä aseksuaalisen Pirjon kanssa." Minun on toki muistettava Setan oppaan määritelmä aseksuaalisuudesta. "Aseksuaalisuus tarkoittaa seksuaalisen kiinnostuksen tai halun puutetta. Aseksuaalinen ihminen voi kokea emotionaalista vetovoimaa mihin sukupuoleen tahansa ja näin olla esimerkiksi hetero, homo, lesbo tai bi."

*Okei. Selväksi tuli. *Mutta mitä tarkoittaa lause: "Tauno ryysti kahvia hlbtiq-ryhmän palaverissa"?

Ei hätää. Setan kielikylvyssä oppii tämänkin. Tauno ryystää kahvia palaverissa, johon ovat kokoontuneet homot, lesbot, bit, transihmiset, intersukupuoliset ja queerit. Hlbtiq on lyhenne näistä vähemmistöistä ja ehdottoman oikeaoppinen termi.

(En tietenkään väitä, että kahvin ryystäminen olisi näille ryhmille tyypillinen piirre. Myös cis-ihminen saattaa ryystää kahvia. Olen oppinut läksyni: kahvin juonnista ei pitäisi koskaan puhua sukupuolittuneesti tai heteronormatiivisesti.)

Nyt täytyisi vain tietää, mitä nuo queerit oikein hommailevat. Seta ojentaa taas auttavan kätensä:

Kun hlbtiq ja transgender ja intersukupuolisuus ovat sekottaneet pään, ihminen on niin pihalla, ettei enää tiedä, mihin peilaisi homofobista identiteettiään.

"Queer on poliittinen ja usein akateeminen näkökulma, joka kyseenalaistaa yhteiskunnan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä normeja. Yhä useammalle queer on myös identiteetti, jonka kuvaamiseksi perinteiset sukupuolta tai suuntautumista määrittelevät sanat ovat liian rajoittavia. Myös heteroksi itsensä kokeva henkilö voi olla queer."

No niin. Painetaan mieleen: "Dosentti Arto on todella queer. Hän ei pidä hernerokasta."

(En taaskaan halua luoda stereotypiaa queereista. Arto ei pidä hernerokasta, mutta moni queer saattaa suorastaan rakastaa hernerokkaa. Hernerokalla ei yleensä ole keskeistä asemaa queer-kulttuurissa.)

*Setan kielikylpy parantaa *ihmisen homofobiasta. Kun hlbtiq ja transgender ja intersukupuolisuus ovat sekottaneet pään, ihminen on niin pihalla, ettei enää tiedä, mihin peilaisi homofobista identiteettiään.

Muhitaan siis oikein kunnolla tässä loputtomien uusien nimilappujen viidakossa ja ta-va-taan:

Muun-su-ku-puo-linen trans-gen-der Ir-me-li läh-ti kaup-paan. Po-ly-amo-risti Tii-na pal-ve-li hän-tä kas-sal-la.

Ruben Stiller
Kirjoittaja on toimittaja ja Pressiklubi-ohjelman juontaja