1. yle.fi
  2. Uutiset

Valtiovarainministeri: Yhdysvaltojen julkinen rahoitus jälleen vaarassa

Yhdysvaltojen julkinen velka on noin 12,5 biljoonaa euroa.

Ulkomaat
Jacob Lew
Jacob Lew Shawn Thew / EPA

Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jacob Lew varoittelee maansa velkakaton tulevan jälleen vastaan.

Lew sanoi maanantaina, että Yhdysvallat menettää perjantaina lainaamisoikeutensa, jos kongressi ei nosta velkakattoa.

- Aika on vähissä. Kongressin pitää toimia maan lainausvallan jatkamiseksi, ja sen pitää toimia nyt, Lew sanoi.

Lewin mukaan velkakaton väliaikainen korottaminen päättyy muutaman päivän sisällä, ja valtiovarainministeriön on turvauduttava poikkeuksellisiin toimiin, jotta valtio voisi huolehtia velvollisuuksistaan.

Poikkeukselliset toimet mahdollistaisivat Lewin mukaan valtion rahoittamisen vain lyhyeksi aikaa.

Yhdysvaltain hallinto suljettiin viime syksynä muutamaksi päiväksi velkakaton korottamisesta syntyneen poliittisen kiistan takia. Tuolloin tehty kompromissiesitys takasi valtiovarainministeriölle oikeuden ottaa lainaa ensi tämän vuoden helmikuun alkuun asti.

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi