Lämpöpumppuala selätti suurimmat ongelmansa - ongelmalaitteita löytyy kuitenkin edelleen

Ilmalämpöpumppujen kestävyysongelmat piinaavat edelleen suomalaisia. Asentajat törmäävät yhä laitteisiin, jotka ovat väärin asennettuja tai eivät sovi talviolosuhteisiin. Alan järjestö kuitenkin uskoo, että pahimmat ongelmat on nyt saatu selätettyä laadukkaammilla pumpuilla sekä asentajien koulutuksella.

tekniikka
Ilmalämpöpumppuasentaja asentaa ulkoyksikköä.
Pasi Takkunen / Yle

Asentajat törmäävät ilmalämpöpumppujen kestävyysongelmiin vielä tänäkin päivänä. 2000-luvun alusta käynnistynyt lämpöpumppubuumi aiheutti laitteita asentavan Mauri Luoman mukaan Suomessa sen, että kuluttajille myytiin hyvin monenlaatuisia laitteita, jotka eivät sopineet suomalaiseen talvi-ilmastoon.

Kyllä niihin törmää aika paljonkin.

Mauri Luoma, ilmalämpöpumppuasentaja

– Kyllä niihin törmää aika paljonkin. Sanotaan että se on noin viisi vuotta se raja. Viisi vuotta vanhemmissa pumpuissa on yllättävän paljon juuri näitä tällaisia välimeren malleja, toteaa ilmalämpöpumppuja lähes kymmenen vuotta asentanut Mauri Luoma.

Ongelmana jäätymiset ja puhaltimien viat

Osassa laitteita on ollut ongelmia muun muassa jäätymisten sekä puhaltimien kanssa. Myös asennustoiminta muistutti aiemmin villinlännen toimintaa. Alan yhdistyksen mukaan nyt on otettu ohjat käsiin ja vuodesta 2010 lähtien tilanne on parantunut roimasti. Nykyisin asentajilta vaaditaan alan koulutusta.

– Muutamia vuosia sitten aika paljon kuuli valitettavasti sellaista, että pumput eivät toimineet tai niitä ei osattu asentaa. Tietotaito on noussut ja osataan asentaa ja ottaa käyttöön lämpöpumppuja. Tietysti myös pumput ovat muuttuneet. Niitä on entistä enemmän optimoitu lämpöpumpuiksi eikä jäähdyttimiksi, kertoo toiminnanjohtaja Jussi Hirvonen Suomen Lämpöpumppuyhdistyksestä.

Hirvonen ei ota kantaa, onko pumppujen markkinointi ollut alkuaikoina harhaanjohtavaa.

Vaikea sanoa oliko se harhaanjohtavaa, tietämyksen puutetta oli paljon.

Jussi Hirvonen, Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja

– Vaikea sanoa oliko se harhaanjohtavaa, tietämyksen puutetta oli paljon niin toimijoissa ja tietysti erityisesti asiakkaissa, jouduttiin hakemaan oikeaa tuotetta ja toimintatapaa.

Tällä hetkellä Suomessa on lämpöpumppuyhdistyksen arvion mukaan puoli miljoonaa ilmalämpöpumppua. Viime vuonna pumppuja myytiin 50 000.

Nettiostaminen ongelma

Yksi ongelma, joka vielä vaivaa lämpöpumppualaa on netistä ostaminen. Osa kuluttajista hankkii lämpöpumpun verkkokaupasta liian vähin tiedoin.

– Sinä et saa siihen valintaan tukea, kun mietitään ja pohditaan millainen pumppu ostetaan, sanoo Mauri Luoma.

Myös energia-alan asiantuntemusta tarjoavan Motivan asiantuntija on samoilla linjoilla.

– Aina ilman muuta paras ratkaisu on, että laite ostetaan asennettuna. Silloin takuuongelmat on asiakkaan ja urakoitsijan välinen asia. Muussa tapauksessa voi tulla ongelma osoittaa, että onko vika asennuksessa vai laitteessa, arvioi Motivan asiantuntija Sami Seuna.