Kummeli-elokuva: "Vielä yksi tehdään kiusaksi sittenkin kun yleisöä ei enää kiinnosta"

Vanhaa kunnon Kummelia, lupaavat tekijät kohta ensi-iltansa saavasta viidennestä Kummeli-elokuvasta. Ohjaajaksi elokuvalle saatiin ensimmäistä kertaa puhdasta komediaa tekevä Aleksi Mäkelä.

Kotimaa
Kummeli V

Helmikuun 19. päivä on jännittävä päivä Kummeli-konkareille. Ensi-iltansa saa järjestyksessään viides komediaelokuva Kummeli V.

– Ihan yhtä paljon jännittää kuin aiemminkin, ei se miksikään muutu, sanoo käsikirjoittaja-tuottaja-näyttelijä Timo Kahilainen.

Tamperelaispoppoon raina on episodielokuva Kummeli-perinteiden mukaan. Peruukkeja ja pöhköilyä on luvassa koko rahalla.

– Minulla on käsikirjoitusvaiheesta asti ollut tosi hyvä fiilis. Kiva, kun on useampi tarina, mennään vauhdilla. Siinä on elokuvallisia aineksia ja sitten perinteistä pöhköilyä.

– Maskeeraajaa ja puvustajaa säälin. Minulla taisi olla 3-4 eri roolia päivässä parhaimmillaan. Meille se ei tuonut ongelmaa, olemme tottuneita. Kyllä katsoja joutuu seuraamaan intensiivisesti, että pysyy kärryillä, kuvailee käsikirjoittaja-näyttelijä Heikki Silvennoisen.

Elokuvalla on todella nimekäs tekijäkaarti. Mukana ovat mm. Ville Myllyrinne, Iina Kuustonen, Kaarina Hazard, Heikki Kinnunen, Jukka Rasila, Aake Kalliala, Jussi Vatanen, Kari Hietalahti, Seela Sella, Heli Sutela ja Riku Suokas.

– Kaikki tulivat, joita pyydettiin. Se on tietysti kiva, koska kirjoittaessakin usein miettii kuka tulisi tekemään tämän roolin.

Aleksi Mäkelän debyytti komedia-ohjaajana

Samoin kävi ohjaajan kanssa, hän suostui mukaan heti kun puhelu tuli. Ensimmäisen komediansa ohjannut Aleksi Mäkelä on tuntenut Kummeli-ryhmän jo parikymmentä vuotta.

– On yritetty löytää yhteistä aikaa jo pitkään, mutta aina ovat aikataulut menneet päällekkäin. Toissakeväänä meni kaikki hyvin yhteen. Hyvä näin, että ehdittiin tehdä leffa ennen kuin kaikki on eläkkeellä, Mäkelä naurahtaa.

Ohjaaja Aleksi Mäkelän elokuvien listassa Kummeli pistää silmään.

Kyllä meillä tietyt odotukset on, monet ovat laittaneet tähän rahaa.

Timo Kahilainen

– En ole näin puhdasta komediaa tehnyt tähän mennessä. Olen tyytyväinen lopputulokseen, kaikkien näiden vaiheiden jälkeen. Vaikka elokuva onkin kevyttä komediaa, niin se oli prosessina aika raskas. Olen lopputulokseen tyytyväinen, olisi voinut mennä niin moni asia pieleenkin, Aleksi Mäkelä sanoo.

Aleksi Mäkelä on myös mukana tuottamassa elokuvaa yhdessä Markus Seilnin ja Timo Kahilaisen kanssa. Kahilainen on tuottajan roolissaan odottavaisin mielin.

– Kyllä meillä tietyt odotukset on, monet ovat laittaneet tähän rahaa. Jakelija on sijoittanut rahaa ja olemme itse tehneet talkoilla. On turha tehdä viihde-elokuvia, jos niitä ei kukaan käy katsomassa. Suomi-elokuvalla menee nyt mukavasti, se on kaikille hyvä asia, Kahilainen sanoo.

Sairas mielikuvitus on krooninen vaiva

Kummeli on hauskuuttanut vuodesta 1991. Kummelin dvd-tallenteita on myyty kaikkiaan yli 850 000 kappaletta. Kummeli-viihde juontuu tekijöiden mielikuvituksesta.

Jos sinulla on sairas mielikuvitus, se ei ole sellainen tauti joka paranisi, se on krooninen vaiva.

Heikki Silvennoinen

– Luulen, että se on meidän päissä tämä koko juttu. Jos sinulla on sairas mielikuvitus, se ei ole sellainen tauti joka paranisi, se on krooninen vaiva. Se on meillä kaikilla. Ehkä se vähän muuttuu ja jalostuu ja menee johonkin toiseen suuntaan, mutta kyllä se sama maailma meillä vielä on, toteaa Heikki Silvennoinen.

Kummeli-huumori iski kultasuoneen televisiosarjallaan, mutta elokuvillakin riittää yhä katsojia. Ja elokuvia riittää kuulemma vielä sittenkin, kun katsojia ei enää riitä.

– Sitten kun yleisö ei jaksa enää käydä katsomassa, niin kyllä me väkisin vielä yksi leffa tehdään, ihan vaan kiusaksi, Heikki Silvennoinen nauraa.