Poliisikoululainen valmistuu yhä useammin kortistoon – "Tämä on tavallinen ammattikorkeakoulu"

Valmistumisensa jälkeen työttömäksi jääviä poliiseja on nyt enemmän kuin aikoihin. Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin mukaan poliisikoulu ei ole enää erikoistapaus.

Osallistu
Poliisikoulun lukusali
Marko Melto / Yle

Poliisiammattikorkeakoulusta valmistuneiden työnäkymät ovat tällä hetkellä huonommat kuin vuosiin. Esimerkiksi helmikuussa valmistuvista kurssilaisista yhdellekään ei ole tarjolla poliisin töitä.

Kaikkiaan 253 eli lähes kolmannes vuodesta 2011 lähtien valmistuneista on työttömänä. Kun mukaan lasketaan tässä kuussa valmistuvat, vuosina 2011-2014 on valmistunut yhteensä 832 poliisia.

Näistä reilusta 800 valmistuneesta on päätynyt poliisin työhön 524. Muun viranomaisen - esimerkiksi hätäkeskuksen tai tullin - palvelukseen on työllistynyt 36 valmistunutta. Täysin muun alan töihin tai opiskelemaan on siirtynyt 20 poliisiksi valmistunutta.

Työnsaannin vaikeutumisen taustalla on poliisihallinnon muutoksiin liittyvä epävarmuus ja tiukka taloudellinen tilanne.

– Kun tämän vuoden budjetti ei ole vielä valmistunut, poliisin yksiköt ovat varovaisia rekrytoinneissaan, sanoo Poliisiammattikorkeakoulun rehtori Kimmo Himberg.

Opiskelija uskoo työllistymiseen

Tämä on kutsumusammatti. Ei kannata liialliseen synkkyyteen vaipua.

Anssi Ahonen

Opiskelijoiden keskuudessa huono työllisyystilanne aiheuttaa jonkin verran turhautumista, kertoo oppilaskunnan puheenjohtaja Anssi Ahonen.

– Laitoksilla ei uskalleta palkata ja määräaikaisiakin virkoja on lakkautettu. Nyt valmistuneet ovat sattuneet todella huonoon jamaan.

Ahonen toivoo kuitenkin, että tilanne parenee hallintorakenneuudistuksen myötä.

– Sellaista viestiä on aistittavissa, että se ehkä paranee. Oma valmistumiseni on parin vuoden päästä ja uskon, että tilanne on silloin parempi esimerkiksi eläköitymisten myötä.

– Tämä on kutsumusammatti. Ei kannata liialliseen synkkyyteen vaipua. Kyllä kaikki varmasti sen poliisinviran tulevat saamaan, Anssi Ahonen sanoo.

Opiskelupaikkoja on vähennetty

Tämä on tavallinen ammattikorkeakoulu, jossa opiskellaan. Ja sitten, kun valmistutaan, lähdetään työnhakuun.

Kimmo Himberg

Poliisiammattikorkeakoulussa on jo reagoitu huonontuneeseen työtilanteeseen vähentämällä opiskelupaikkoja. Kun aiemmin koulutuspaikkoja on ollut yli 300, viime vuosina koulutukseen on otettu 100-200 opiskelijaa. Tänä vuonna koulusta valmistuu vielä noin 70 poliisia.

Rehtori näkee, että tilanne on muuttunut nyt pysyvästi.

– Tämä on tavallinen ammattikorkeakoulu, jossa opiskellaan. Ja sitten, kun valmistutaan, lähdetään työnhakuun.