Lehtien yhteistyö voi johtaa henkilöstövähennyksiin

Sanomalehdet lisäävät yhteistyötään. Kaksitoista lehteä perustaa yhteistoimituksen, joka tekee muun muassa yhteisiä ulkomaan uutisia ja verkkouutisia. Sanomalehti Kalevassa ennakoidaan, että yhteistyöllä voi olla henkilöstövaikutuksia.

Kuva: Timo Nykyri / Yle

Kaleva ja 11 muuta lehteä perustavat yhteistoimituksen, joka tekee lehdille muun muassa yhteisiä politiikan, talouden sekä ulkomaan uutisia ja verkkouutisia.

Yhteistyöhön lähtevät mukaan Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat, Pohjolan Sanomat, Turun Sanomat, Kaleva, Ilkka, Pohjalainen, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti ja Keskipohjanmaa.

Kalevan päätoimittaja Markku Mantilan mukaan yhteistyöllä hallitaan kustannuksia, ylläpidetään laatua ja vastataan netin haasteisiin. Mantila kertoo, että yhteistyö voi johtaa lehdissä myös henkilöstön vähennyksiin.

– En minä pysty sanomaan henkilöstövaikutuksista mitään tarkkaa. Ainoastaan sen, etteivät henkilöstövähennykset ole poissuljettuja.

Mantila odottaa myllerrystä

Mantila arvioi, että myös lähitulevaisuudessa lehdistössä käydään vielä melkoista myllerrystä.

– Kyllä tämä tietysti on melko turbulenttia aikaa ja huono tässä on heittäytyä ennustajaksi. Mutta jos tämä talous jatkuu näin toivottomana kuin se on tällä hetkellä tai muuttuu vielä huonommaksi, niin kyllä mikä tahansa on mahdollista, sanoo Kalevan päätoimittaja Markku Mantila.

Nyt suunnitelmissa olevan lehtien yhteistoimituksen muodostaisi 40 toimittajaa. Pääosa heistä tekisi töitä vanhassa toimituksessaan Lännen Media nimiselle yhtiölle, joka perustetaan tämän vuoden aikana. Kun aiemmin tehty juttu julkaistiin vain omassa lehdessä, nyt se voidaan julkaista 12 lehdessä.