Yhdysvallat myöntää homopareille lisää oikeuksia – konkurssiin voi hakeutua pian yhdessä

Yhdysvaltain oikeusministerin Eric Holderin mukaan homoparien lailliset oikeudet ja etuudet laajennetaan samalle viivalle heteroparien kanssa.

Ulkomaat

Yhdysvaltalaiset homoparit ja heteroparit ovat pian tasavertaisia oikeuden edessä. Oikeusministeri Eric Holder kertoi lauantaina pitämässään puheessa, että homoparien oikeudet ja etuudet laajennetaan samoiksi, kuin mitä on eri sukupuolta olevilla aviopareilla.

Esimerkiksi syyskuun 11. päivän terroriteoissa puolisonsa menettäneet homot voivat pian hakea aiemmin vain heteroille myönnettyjä korvauksia. Myös pelastustehtävissä kuolleiden palomiesten tai poliisien puolisot ovat jatkossa oikeutettuja samoihin etuihin ja korvauksiin kuin pelastusviranomaisten eri sukupuolta olevat kumppanit.

Homopareille myönnetään myös oikeus hakeutua yhdessä konkurssiin ja tavata vankilassa olevaa puolisoaan. He voivat myös kieltäytyä todistamasta puolisoaan vastaan rikosoikeudenkäynneissä.

Eric Holderin mukaan oikeuksien laajentaminen koskee kaikkia alueita, joissa on voimassa Yhdysvaltain lait – myös niitä 34 osavaltiota, joissa homoliittoja ei ole vielä tunnustettu. Esimerkiksi Massachusettsissa avioliiton solmineen homoparin on saatava samat oikeudelliset edut myös Alabamassa, vaikka osavaltio ei tunnusta samaa sukupuolta olevien välisiä avioliittoja.

– Jokaisessa oikeustalossa, jokaisessa oikeudenkäynnissä ja jokaisessa tilanteessa, jossa on Yhdysvaltain lain edustaja, he ponnistelevat taatakseen samaa sukupuolta oleville pareille samat lailliset etuudet, turvan ja oikeudet kuin mitä on heteropareilla, Holder kertoi.

Lähteet: AFP