Katainen ja Heinäluoma eri mieltä EKP:n politiikasta

Ennen euroa Suomen viennin kilpailukyky oli tapana palauttaa markan devalvaatiolla. Nyt euro on kelluva valuutta, mutta se kelluu Saksan talouden tahtiin

politiikka

Talouden ja erityisesti viennin vaikeudet ovat nostaneet Suomessa esille kysymyksen Euroopan keskuspankin politiikasta.

Eduskunnan puhemies, SDP:n Eero Heinäluoma haluaisi keskuspankin huolehtivan hintavakauden lisäksi myös kasvusta ja työllisyydestä. Pääministeri, kokoomuksen Jyrki Katainen säilyttäisi hintavakauden keskuspankin ainoana tehtävänä.

Ennen euroa Suomen viennin kilpailukyky oli tapana palauttaa markan devalvaatiolla, kilpaa naapuri-Ruotsin kanssa. Nyt euro on kelluva valuutta, mutta se kelluu Saksan talouden tahtiin.

TV1:n Ykkösaamussa eduskunnan puhemies ja edelleen vahva demarivaikuttaja Eero Heinäluoma avasi keskustelua euron kurssista.

– Ja ongelma tulee siitä, että kun muut erilaisin keskuspankin toimin painavat sitä omaa valuuttaansa alaspäin, niin sitä kautta euron kurssi sitten nousee vähän tarpeettoman korkealle.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa keskuspankki elvyttää antamalla dollarin heikentyä. Samaa tautia on liikkeellä eri puolilla maailmaa, muun muassa Kiinassa, Japanissa ja Venäjälläkin.

– Ja tämä on ongelma euroalueen enemmistölle, muille paitsi Saksalle. Tämä on ongelma myös Suomelle.

Heinäluoma muuttaisi Euroopan keskuspankin tehtäviä.

– Minusta tämä keskustelu on syytä käydä ja siinä pitää poliitikoillakin olla mielipide, että onko tämä keskuspankin tehtävä oikein niin kuin se on aikoinaan ajateltu, joka korostaa tätä inflaation torjuntaa vai pitäisikö sillä olla vähän laveampia tehtäviä kasvussa ja työllisyydessä. Olen itse tämän jälkimmäisen kannalla.

Kokoomuslainen pääministeri Jyrki Katainen on eri mieltä.

- Se kuulostaa tietysti hyvin yksinkertaiselta lääkkeeltä, mutta siihen sitten tietysti sisältyy myös erittäin paljon riskejä. Jos hintojen vakaana pysyminen ei olisi ainoa tavoite, sitten voisi olla sellainenn riski, että valuuttakurssi kohtelisi eri maita hyvin eri tavoin. Toisaalla voisi olla ylikuumenemista samaan aikaan kuin toisaalla orastava kasvu lähtee lentoon.

– Ja sen mandaatin muuttaminen on erittäin, erittäin tarkan harkinnan paikka. En itse kannata sitä.