Ylistaron murhasta syytetty mielentilatutkimukseen

Toinen Ylistaron murhasta syytetty mies on määrätty mielentilatutkimukseen. Tapauksen käsittely jatkuu myös toisen syytetyn osalta vasta mielentilatutkimuksen valmistuttua. Kahta eteläpohjalaismiestä syytetään 19-vuotiaan miehen murhasta. Teko tapahtui viime syyskuussa.

Kotimaa
Oikeudenkäynti.
Yle

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on määrännyt toisen Ylistaron murhasta syytetyn miehen mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus on antanut tänään välituomion. Kahta miestä syytetään Ylistarossa syyskuussa tapahtuneen 19-vuotiaan miehen murhasta.

Heistä nuorempi, noin 20-vuotias tekijä on määrätty mielentilatutkimukseen. Molempia syytetään murhasta, toissijaisesti syyttäjä hakee vanhemmalle miehelle tuomiota yllytyksestä murhaan.

Käräjäoikeuden käsittelyssä helmikuun alussa syyttäjä piti henkirikosta harkittuna ja raakana murhana. Miehet olivat hänen mukaansa suunnitelleet tekoa useita kuukausia. Syyttäjä vaatii miehille elinkautista rangaistusta. Puolustus pitää tekoa korkeintaan tappona.

Molempien kohdalla tuomiot annetaan vasta mielentilatutkimuksen jälkeen. Miehet pysyvät vangittuina.