Luolasukeltajien ryhmä joutui kahteen onnettomuuteen - Menehtyneet ovat eri paikoissa

Myöhään torstaina Norjassa onnettomuuteen joutuneet sukeltajat ovat julkaisseet selvityksensä tapahtumista. Viidestä sukeltajasta kaksi lähti veteen kaksi tuntia ennen muita.

Arkistokuva sukeltajista Jordbrugrottan luolassa Norjassa. Kuva: Öystein Röimål / Scanpix / Lehtikuva

Norjan sukellusonnettomuudesta selvinneet suomalaiset ovat antaneet selvityksensä Suomen sukeltajaliiton laitesukellus- ja turvallisuusvaliokunnan onnettomuustutkintatyöryhmälle. Kolmen Suomeen sunnuntaina palanneen luolasukeltajan teksti (siirryt toiseen palveluun)on julkaistu heidän pyynnöstään liiton verkkosivuilla.

Sukeltajat kertovat, että he sukelsivat kahtena joukkona, ykköstiimi oli kahden sukeltajan pari, toiseen joukkoon kuuluivat loput kolme sukeltajaa. Ensimmäinen joukko lähti veteen kaksi tuntia toista joukkoa aiemmin.

Sukellusajaksi he arvioivat viisi tuntia. Tarkoitus oli sukeltaa syvimmillään 129 metriin. Sukeltajat olivat käyneet läpi varakaasusuunnitelman, jota oli tarkoitus käyttää, jos suljetun kierron hengityslaitteisiin tulisi jotain vikaa.

Ahtauma koitui kohtaloksi

Sukeltajat kertovat sukelluksen alun sujuneen kuten piti. Ensimmäisen ryhmän sukeltajat ohittivat ahtaat paikat ennen syvintä kohtaa, johon he olivat menossa eli 129 metriä. Ryhmä kertoo tekstissään, että ensimmäisen parin toinen sukeltaja jäi kiinni varusteistaan ahtaumaan noin 110 metrin syvyydessä. Hänen parinsa yritti auttaa tätä, mutta vaikeuksiin joutunut sukeltaja menehtyi.

Toinen ryhmä lähti siis liikkeelle myöhemmin. Heidänkin sukelluksensa alkuosa sujui normaalisti, kunnes ryhmän jäsen kohtasi menehtyneen sukeltajan. Hän yritti irrottaa tätä. Sillä aikaa toinen hänen tovereistaan oli joutunut vaikeuksiin ja alkanut käyttää varakaasua. Jälkimmäisen ryhmän kolmas jäsen yrittää auttaa häntä onnistumatta siinä, ongelmiin joutunut sukeltaja menehtyi.

Pintaan päästyään hengissä selvinneet hälyttivät apua paikallisen asukkaan avulla. Sukeltajat vietiin helikopterilla ja lentokoneella Tromssaan sairaalaan. Heidän sukelluksensa venyi huomattavasti suunniteltua viittä tuntia pidemmäksi. He saivat sairaalassa painekammiohoitoa.

Norjan poliisin tutkinta on kesken. Ruumiiden nostoa suunnitellaan.