Britannia on kieltämässä autossa tupakoinnin, kun kyydissä on lapsia

Ison-Britannian parlamenttidustajat kannattivat ehdotusta äänin 376 – 107 maanantaina järjestetyssä äänestyksessä. He saivat äänestään kysymyksessä omantuntonsa mukaan.

Ulkomaat

Iso-Britannia on kieltämässä autossa tupakoinnin, kun kyydissä on lapsia. Parlamenttiedustajat ovat antaneet selvän tukensa lakiehdotukselle, joka kieltäisi autoilun ja savuttelun lasten läsnäollessa. Kiellon puolesta kampanjoinut Työväenpuolueen Luciana Berger pitää äänestyksen tulosta "suurena voittona lasten terveydelle", kertoo sanomalehti The Guardian (siirryt toiseen palveluun).

– Kyseessä on lasten suojeleminen, ei aikuisten valinta. Parlamentin tahto on ilmaistu tänään selvästi, ja sitä pitää kunnioittaa, Luciana Berger sanoo The Guardianissa.

Ison-Britannian parlamenttidustajat kannattivat ehdotusta äänin 376 – 107 maanantaina järjestetyssä äänestyksessä. He saivat äänestään kysymyksessä omantuntonsa mukaan.

Pääministeri David Cameronin hallituksen tehtäväksi jää päättää, astuuko kielto voimaan. Cameron on antanut tukensa tupakoinnin kieltämiselle autossa, kun kyydissä on lapsia. Hän uskoo, että "aika on kypsä kiellolle".

Vastaava kielto on jo voimassa Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa.

Lähteet: AFP