Tuikkujahdin aluekisan voitto Ylikylän koululle

Rovaniemen Ylikylän koulun 5 A luokka on voittanut Napapiirin Residuumin alueen tuikkujahdin. Voittajaluokka keräsi 2508 alumiinista tuikkukuorta per oppilas.

Tuikkukynttilän kuori

Palkinnoksi voittajaluokka saa 300 euron rahapalkinnon ja sentin jokaista kerättyä tuikkukuorta kohti. Luokan keräämä tuikkujen yhteismäärä on 50 151 kpl. Luokan rahapalkinto on kokonaisuudessaan 801,51 euroa.

Toiseksi kisassa sijoittui Pellon yläkoulun 9. luokan saksan kielen ryhmä ja kolmannen sijan kisassa otti Pellon koulun ensimmäinen luokka. Kisan toiseksi paras luokka palkitaan 200 euron rahapalkinnolla ja kolmas saa sata euroa.

Alumiinisia tuikkukuoria kerättiin eri puolilla maata kouluissa marraskuun alusta tammikuun loppuun. Tällä kertaa jahtia olvat järjestämässä Napapiirin Residuumin lisäksi 14 muuta jätehuoltoyhtiötä ympäri Suomen. Napapiirin Residuumin toimialueella tuikkujahtiin osallistui 50 luokkaa ja 1006 oppilasta. Yhteensä tuikkuja kerättiin 416 385 kappaletta. Koko Suomen alueella tuikkuja oli jahtaamassa yhteensä 807 luokkaa ja 15 180 oppilasta ja yhteistulos koko maassa oli ennätykselliset 8,6 miljoonaa tuikkukuorta. Kerätyistä alumiinisista kuorista on mahdollista tehdä runsaat puoli miljoonaa uutta limsatölkkiä tai lähes 60 uutta pientä Buster-venettä.