Palaneessa koulussa ei ollut palohälyttimiä – väki ulos huutamalla – video

Kouvolan yhteiskoulu tyhjennettiin huutamalla ja hakkaamalla luokkien ovia. Palohälyttimiä koulussa ei ollut joitakin luokkia lukuun ottamatta.

Kotimaa
Kouvolan palaneen koulun siipi.
Mirjam Tahkokorpi / Yle
Ismo Korhonen.
Kouvolan kaupungin lasten ja nuorten palvelujen johtaja Ismo Korhonen kertoo, mitä vanhojen tansseille ja penkkareille tapahtuu koulupalon jälkeen.

Kouvolan palanut yhteiskoulu on tänään lohduton näky. Kattorakenteet ovat kokonaan alhaalla ja ikkunat rikki. Piha on täynnä lautoja.

Surullinen rakennus seisoo hylättynä, palokunta on kaikonnut. Joku utelias käy välillä katsomassa koulua lähempää, mutta pidemmälle ei ole asiaa. Paikalla on vartijoita, jotka käännyttävät lähemmäs pyrkivät pois.

Kouvolan kaupunki ja koulun henkilökunta yrittävät katsoa eteenpäin. Ne selvittävät nyt kiivaasti sitä, millä tavalla opetusta voitaisiin jatkaa tilapäisissä tiloissa mahdollisimman nopeasti.

– Järjestelemme asioita loppuviikon ajan. Ensi viikolla oppilaat pyritään siirtämään väliaikaisiin tiloihin Urheilupuiston kouluun ja Lyseon lukioon, kertoo Kouvolan kaupungin lasten ja nuorten palvelujen johtaja Ismo Korhonen.

Penkkarit ja vanhojen tanssit työn alla

Koulun syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Oppilaat ovat kertoneet, ettei koulussa kuulunut palovaroittimien ääntä.

– Koulussa ei ole keskitettyä palovaroitusjärjestelmää. Kun rakennus on päiväaikaan käytössä, niin sitä ei edellytetä. Siellä on muutamia palohälyttimiä luokissa, jotka ovat olleet majoituskäytössä, Korhonen toteaa.

Palohälytys annettiin mm. hakkaamalla luokkien ovia.

– Hälytys on tehty manuaalisesti heti kun palo havaittu. On huudettu ja sillä tavalla tyhjennetty koulu.

Yhteiskoulu pyrkii järkytyksen jälkeen kiinni normaaliin elämään. Vanhojen tanssit ja penkkarit järjestetään Lyseon lukion liikuntasalissa.

Lisäksi etsitään uusia tiloja oppilaiden tekemän High School Musical -näytelmän ensi-iltaa varten. Ensi-ilta olisi pidetty koulun juhlasalissa ensi tiistaina.

Nyt juhlasalista on jäljellä vain hiiltyneet seinät.