Retretin vanha luolasto yhä tyhjillään

Ostajehdokkaita on omistajien mukaan tälläkin hetkellä useita. Neuvotteluja eri tahojen kanssa on kuitenkin käyty jo puolitoista vuotta tuloksetta.

kulttuuri
Luolastoa Punkaharjulla
Yle

Punkaharjulla Taidekeskus Retretin vanha luolasto on yhä tyhjillään. Luolaston ja siihen liittyvien maanpäällisten kiinteistöjen omistajat kertovat, että kiinnostusta luolastoa kohtaan on ollut, mutta sopimuksia ei ole päästy tekemään.

- Tällä hetkellä on neljä ostajehdokasta, joiden kanssa neuvottelen, kertoo luolaston pääomistaja Kai Mäkelä.

Luolasto on ollut tyhjillään puolitoista vuotta. Tuona aikana neuvotteluja on käyty ja visioita on lennellyt, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. Savonlinnan kaupungilla ei myöskään ole tietoa, että luolastossa tapahtuisi mitään.

- Emme ole vähään aikaan olleet yhteydessä luolaston tiimoilta. Uusi käyttö on pitkälti omistajien käsissä, kehitysjohtaja Hannu Kurki sanoo.