1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. S-bonus (S-ryhmä)

Osuuskaupalta meni bonuksiin kaksi kertaa tuloksen määrä

Osuuskauppa Maakunnan myynti kasvoi hieman viime vuodesta ja tulos nousi 3,6 miljoonaan euroon. Yhtiö palautti myynnistään asiakkaille bonuksia yli 7,6 miljoonaa euroa.

S-bonus (S-ryhmä)
YLE / Ville Kinnunen

Osuuskauppa Maakunnan myynti kasvoi viime vuonna kaikilla toimialoilla polttonestekauppaa lukuun ottamatta. Polttoainekauppa supistui noin 6,5 prosenttia. Eniten kasvua oli matkailu- ja ravitsemuskaupassa, 6,4 prosenttia.

Maakunnan tilikauden tulos oli 3,6 miljoonaa euroa 214,6 miljoonan euron verollisella myynnillä. Myynti nousi 2,8 miljoonaa euroa ja tulos miljoonanlla eurolla.

Osuuuskauppa Maakunnan lähes 32 000 yksityiselle omistajalle maksettiin viime vuonna 7,3 miljoonaa euroa bonusta ja lisäksi S-ryhmän kortilla maksamisesta 0,11 miljoonaa maksutapaetua. Asiakasomistajat saivat ostoistaan rahaa takaisin keskimäärin 239 euroa taloutta kohti.

Investoinnit nousivat viime vuonna 7,1 miljoonaa euroon, kun ne olivat edellisenä vuonna 4,8 miljoonaa euroa. Merkittävimmät investoinnit olivat Vuokatinhovin hankinta Sotkamosta sekä Sokos Hotel Valjuksen huoneuudistus ja Sale Hetteenmäen rakentaminen Kajaanissa.

Osuuskauppa Maakunta työllisti viime vuoden lopussa 509 henkilöä. Sillä on Kainuussa toistakymmentä päivittäis- ja käyttötavarakauppaa sekä markettia, 10 polttonesteautomaattia, 13 ravintolaa ja 2 hotellia.

Lue seuraavaksi