Katainen kutsuu oppositiojohtajat keskustelemaan säästöjen jaksottamisesta

Valtiosihteeri Martti Hetemäen johtama asiantuntijaryhmä esittää, että kolmen miljardin euron sopeutustoimet jaksotettaisiin vuosille 2015-2017.

Kotimaa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) pitää finanssipolitiikan asiantuntijaryhmän säästöesitystä hyvänä pohjana päätöksille.

Hallituksen talousneuvosto keskustelee ryhmän arvioista helmikuun lopulla ja päättää sopeutuksen mahdollisesta jaksotuksesta maaliskuun lopun kehysriihessään.

- Tulen kutsumaan molempien oppositiopuolueiden johtajat helmikuun lopussa yhteiseen keskusteluun hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa. Tavoitteena on kartoittaa oppositiopuolueiden näkemyksiä sopeutuksen jaksottamiseen, Katainen sanoo.

Hetemäki sanoi torstaina, että kolmen miljardin euron säästötoimien toteuttaminen kerralla olisi suuri riski. Hän korosti, että nykyisen hallituksen pitää kuitenkin tehdä päätökset myös seuraavien vuosien säästöistä.

Ryhmä edellyttää, että hallitus täsmentää sopeutustoimet tarkasti.