Körttikansaa odotetaan suurtalkoisiin Sotkamoon

Sotkamossa järjestetään vuoden 2015 heinäkuussa Herättäjäjuhlat, joiden läpivientiin tarvitaan kaikkia Kainuun seurakuntia. Talkoolaisia tarvitaan jopa 1200, joista on koossa 100. Perinteisesti talkoolaisten etsintä aloitetaan vasta sitten, kun edeltävät juhlat on pidetty. Tänä vuonna herättäjuhlat pidetään Lapualla.

Kotimaa
Sotkamon herättäjäjuhlan juliste
Jarmo Nuotio / Yle

Herättäjäjuhlille odotetaan Sotkamossa noin 30 000 ihmistä vuoden 2015 heinäkuun alussa. Juhlilla ei tulijoilta vakaumusta tiukata, mutta joitakin sääntöjä toki on. Pääsihteeri Tuomo Ruuttusen mukaan virsiä ei lauleta.

- Säkkijärven polkka kyllä lauletaan, mutta Siionin virret veisataan.

Kainuussa Herättäjäjuhlilla on veisattu tähän mennessä neljä kertaa. Sotkamossa juhlat pidettiin vuonna 1971. Sotkamossa reilun vuoden päästä pidettävien Herättäjäjuhlien teema teema tulee paitsi veisuusta myös Vuokatinvaarasta. Säe "En pelkää vaarojen matkaa" löytyy Siionin virrestä 173 säkeistöstä neljä.

Herättäjäjuhlilla järjestetään perinteisesti myös pappien kokous, johon osallistuu noin 300 pappia.

- Sitä on sanottu joskus, että se on luterilaisen maailman suurin pappien kokous, toteaa Ruuttunen.

Suurtapahtuman pohjana on talkoot 

Kokonaisuutena tapahtuma on hyvin iso. Järjestelyihin tarvitaan jopa 1200 talkoolaista, joista koossa on tällä hetkellä sata. Pääsihteeri Yrjö Sorvarin mukaan tässäkin luotetaan naapuriapuun.

- Olemme alustavasti jo puhuneet kaikkien Kainuun seurakuntien kanssa siitä, että nyt körttiläisiä tarvitaan.

Säkkijärven polkka kyllä lauletaan, mutta Siionin virret veisataan.

Tuomo Ruuttunen

Perinteisesti talkoolaisten etsintä aloitetaan vasta, kun edeltävät juhlat on pidetty. Sotkamon järjestelyt siis nytkähtävät eteenpäin vasta, kun Lapuan Herättäjuhlat ovat ohi.

Juhlapaikaksi on valittu Salmelan koulu Sotkamon keskustassa. Kentän järjestelystä vastaava Aimo Korhonen pelkäsi ensin tilojen jäävän pieniksi, mutta uskoo nyt toisin.

- Kaikki väki sopii kyllä sinne. Tämä on yhden kilpailukeskuksen taktiikkaa, sanoo Korhonen viitaten suunnistuksen MM-kisojen useiden kisakeskusten aiheuttamiin vaikeuksiin.

Josko suurtapahtuma saisi toisenkin suurtapahtuman

Pääsihteeri Sorvarin mukaan liikenne toki ruuhkautuu Sotkamossa, kuten aina kesäisin. Tästä huolimatta hän toivoisi toista isoa liikennesolmua herättäjäseurojen päätteeksi, eli Sotkamon Jymylle kotipeliä Superpesiksessä.

- Ja mieluummin vastaan Vimpeli tai joku Pohjanmaan iso joukkue, jolloin herännäisalueen ihmiset jäisivät mielellään katsomaan peliä. Sen suunnitelman tarkoituksena on vähentää ruuhkaa. Juhlakansa ei lähtisikään heti, vaan osa jäisi odottamaan sitä pesäpalloa.

Herättäjäjuhlilla ei kerätä pääsymaksuja. Osallistujien on laskettu jättävän seudun yrityksiin majoituksista ja palveluista noin miljoonan euron potin.