Katainen: Kenenkään ei ole pakko keskustella

Pääministeri toivoo, että oppositiopuolueet voisivat neuvotella hallituksen kanssa tulevista säästöistä ja sitoutua velkaantumisen taittamiseen.

politiikka
Jyrki Katainen
Pääministeri Jyrki Katainen kommentoi Yle Uuutisten haastattelussa Brysselissä oppositiopuolueiden osallistumista säästöneuvotteluihin.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) osallistui torstaina säästökeskusteluun Brysselistä käsin. Hän sanoi, ettei oppositiopuolueita voi pakottaa hallituksen kanssa yhteiseen pöytään.

– Jos Timo Soini on sitä mieltä, että he eivät halua keskustella tai sitoutua velkaantumisen taittamiseen tai säästöjen jaksottamiseen, niin eihän sille kukaan mitään voi, Katainen sanoi.

Hän toisti kuitenkin toiveensa siitä, että perussuomalaisten ja keskustan puheenjohtajat keskustelisivat säästötoimista ja niiden jaksotuksesta hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa. Katainen toivoisi, että näistä kahdesta asiasta löytyisi erittäin vahva kansallinen yhteisymmärrys.

– Se olisi vahva viesti Suomesta ulospäin, että kaikki puolueet, riippumatta vaalituloksesta, ovat sitoutuneet velkaantumisen taittamiseen, Katainen sanoi.

Leikkausten ja korotusten suhde harkittava tarkasti

Pääministeri sivusi Yle Uutisten haastattelussa myös tapaa, jolla kolmen miljardin euron säästöt tulisi toteuttaa. Katainen ei nimennyt tarkkaa prosenttiosuutta, jolla veroja pitäisi korottaa ja menoja leikata. Hallitus on aiemmin sopinut, että säästöt toteutettaisiin puoliksi veronkorotuksilla ja puoliksi menoleikkauksilla.

– Talousasiantuntijat ovat erimielisiä tästä. Vahvasti tuli, että veronkorotuksilla on suurempi kielteinen vaikutus työllisyyteen kuin menojen leikkauksilla. Molemmat vaikuttavat kielteisesti talouskasvuun, joten kokonaisuutta on harkittava. Molempia tarvitaan ja meidän on etsittävä oikea suhde.

Kipeitä menoleikkauksia luvassa

Katainen painotti, että osa veronkorotuksista on työpaikkojen kannalta haitallisempia kuin toiset.

– Periaatteellisella tasolla sellaiset verot ovat vähemmän haitallisia, jotka eivät vaikuta suoraan työnteon kannusteisiin. Sellaisia asioita kannattaa verottaa, joita ei voi siirtää maasta pois tai kiertää mitenkään. Ei sellaisia kohteita, jotka aiheuttavat yritystoiminnan siirron maasta toiseen ja verotulot jäävät saamatta.

Menoleikkauksista Katainen totesi, että seuraavaksi tullaan koskemaan menojen ytimeen.

– Pitää löytää sellaisia, joissa tappioita tulisi mahdollisimman vähän. Niitä menoja ei kannata ensisijaisesti leikata, jotka ovat investointeja tulevaisuuteen, vaikka tutkimus tai kilpailukykyä lisäävät liikennehankkeet. Tosiasia on se, että näin suuret menoleikkaukset ovat kokoluokaltaan sellaisia, että joudumme ottamaan tosi kipeistä paikoista.

Pääministeri kertoi myös, että hallitus tekee lopulliset päätökset Hetemäen työryhmän ehdotusten toteuttamisesta jo maaliskuussa.