Isonvihan perintö ulottui sukupolvien päähän

Isonvihan ajasta on kulunut 300 vuotta. Tuota aikaa voidaan pitää erityisen merkittävänä suomalaisessa historiassa, sillä sen tapahtumat ovat kulkeneet suullisena perintönä sukupolvelta toiselle ja vaikuttaneet tuleviin historian tapahtumiin.

Kotimaa
Napuen taistelusta tulee kuluneeksi 300 vuotta tänä vuonna.
Risto Palomäki/Yle

1700-luvun alussa käytiin Suurta Pohjan sotaa. Se oli suurvaltasota, jossa kamppailtiin Itämeren alueen herruudesta. Ruotsi oli menestynyt valloitusretkillään ja dominoi aluetta. Mutta muutkin halusivat osansa. Venäjä oli Pietari I:n johdolla kehittelemässä uutta taktiikkaa, sillä se halusi myös suurvallaksi. Ennen kaikkea se tarvitsi merireitin. Siksi itämeren rannat ja myös Suomenniemi kiinnosti.

– Venäjän armeijan uudistamiseen liittyi se, että se oli palkannut sodan strategeja Euroopasta. He toivat mukanaan muun muassa poltetun maan taktiikan, kertoo historian professori Kustaa H. J. Vilkuna.

Tarkoituksena oli siis hävittää asutus Venäjän ja Ruotsin väliltä, eli Suomesta.

– Perusideana oli se, että jos valtakuntien väliin jää riittävän suuri asumaton alue, niin siitä ei mikään armeija mene läpi sen ajan tavoilla. Koska armeijoilla oli se taktiikka, että se menee johonkin paikkaan ja elättää itsensä alueen asukkailta keräämillään "veroilla", kertoo Vilkuna.

Poltetun maan taktiikan lisäksi armeijoiden tapaan kuului vältellä taisteluja toisen armeijan kanssa. Siksi juuri siviiliväestö sai tuntea sotatoimet nahoissaan.

– Armeijoiden kohtaamisessa tuli liian paljon miestappioita, siksi sitä välteltiin. Tosin Ruotsin armeija teki poikkeuksen ja hyökkäsi päälle, sanoo Vilkuna.

Viimeinen taistelu ja pelon aika

Venäjän joukot alkoivat saavuttaa voittoja, ratkaiseva oli Pultavan taistelu 1709, jonka sanotaan päättäneen Ruotsin suurvaltakauden. Sen jälkeen Venäjän joukot lähtivät etenemään myös pitkin Suomenmaata. Suuren Pohjan sodan viimeinen taistelu käytiin lopulta 19.2.1714 Isossakyrössä, Napuella. Siellä kohtasivat Venäjän ja Carl Gustav Armfeltin suomalaisarmeija, jota tukivat pohjalaiset talonpojat. Jälki oli rumaa, etenkin suomalaisten kannalta.

Ruotsi-Suomen armeija vetäytyi ja pohjalaiset talonpojat lähestulkoon eliminoitiin. Kyrönmaan miehistä jopa 70% on arvioitu menehtyneen taistelussa. Ne, jotka eivät kuolleet taistelussa, tapettiin myöhemmin. Alkoi Venäjän miehitysaika, jota sittemmin ruvettiin kutsumaan isonvihan ajaksi. Venäjän joukot riehuivat pitkin Pohjanmaan rannikkoa ja harjoittivat julmaa siviileihin kohdistuvaa terroria.

Ryöstely, raiskaukset, kidutukset ja teurastukset jatkuivat koko Pohjanmaan rannikolla vuosia. Moni tapettiin tai vammautettiin, ja moni joutui piilottelemaan vuosia metsässä.

– Venäläiset kävivät tuhoamassa ja polttamassa myös Ruotsin rannikkoa. Ja kun varsinaiset sotatoimet päättyivät, veronkantoon liittyi edelleen lähes poikkeuksetta väkivaltaa, kertoo Vilkuna.

"Ryssänrengit"

Venäjän armeija otti myös orjia suomalaisista. Useimmiten orjiksi joutuivat sopivan ikäiset lapset. Orjat vietiin Venäjälle tai he joutuivat palvelemaan venäläisiä sotilaita Suomessa. Miehitysajan jälkeen esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla istuttiin oikeutta niitä vastaan, jotka olivat kääntyneet venäläisten liittolaisiksi ja osallistuneet omaan kansaan kohdistuneihin terroritekoihin.

– Oli esimerkiksi nuoria teinipoikia, jotka aluksi vietiin väkivalloin, mutta jotka huomasivat tilaisuutensa rikastua ja saada valtaa sillä, että auttoivat venäläisiä, kertoo Vilkuna.

Heitä ei ollut lukumääräisesti paljon. Huomattavasti suurempi osa lapsista jäi Venäjälle. Professori Kustaa H. J. Vilkuna on kirjoittanut aiheesta mm. kirjoissaan Viha ja Paholaisen sota.

"Ryssäviha" on elänyt sitkeästi

Isonvihan suullinen perintö on säilynyt suomalaisten elämässä sukupolvien ajan. Vilkunan mukaan muistot olivat pitkään silkkaa pelkoa. Vihasta puhuttiin vasta myöhemmin. Pelko eli mielissä ja puheissa siitäkin huolimatta, että 1809 alkanut uusi Venäjän valloitusaika eli autonomian aika koettiin tyystin eri tavoin.

– Venäläiset tulivat ihan erilaisella taktiikalla ja positiivisessa mielessä. Väkivalta oli täysin kiellettyä. Autonomian ajasta tuli suomalaisille hyvä aika, pohtii Vilkuna.

Autonomian aika maistui suomalaisille. Olihan kansa myös pettynyt Tukholman eliittiin, jatkuvaan kohtuuttomaksikin koettuun veronkantoon ja siihen, etteivät armeijat lopulta tosissaan puolustaneet kansaa.

Kansan muistissa "ryssäviha" ei kuitenkaan kadonnut mihinkään. Venäläisistä haluttiin eroon 1900-luvun alussa, etenkin Venäjän vallankumouksen jälkeen. Etelä-Pohjanmaaltahan alkoi venäläisten varuskuntien tyhjentäminen tammikuussa 1918.

– 1918 tapahtumissa punaisia myös ryssiteltiin. Ja Akateemisen Karjala -seuran toiminnan aikaan asia nostettiin esille, lisää Vilkuna.

Professoi Kustaa H. J. Vilkuna puhuu sunnuntaina Napuen taistelun 300-vuotismuistojuhlassa Isossakyrössä. Muut puhujat ovat professori Kari Hokkanen ja tutkijatohtori Ville Sarkamo.

Lähteet: Kustaa H. J. Vilkuna: Paholaisen sota (2006) ja Viha (2005)