Alahärmän yrittäjät haluaa junaseisakkeen Powerparkiin

Alahärmän yrittäjät ajavat junaseisaketta Powerparkin kohdalle. "Kävijämäärä kasvaa ja kasvaa koko ajan," perustelee puheenjohtaja Ville-Pentti Heikkilä.

Kotimaa
Mari Latva-Karjanmaa / YLE

Alahärmän yrittäjät on ryhtynyt ajamaan junaseisaketta Powerparkin kohdalle Härmään. Ajatus ei ole ihan tuulesta temmattu, sillä esimerkiksi Ähtärin eläinpuistolla on oma pysäkkinsä.

Yrittäjien puheenjohtaja Ville-Pentti Heikkilä sanoo, että asia puhuttaa paikkakunnalla jatkuvasti.

– Huvipuiston kävijämäärä on tälllä hetkellä noin 400 000 ja kasvusuunta on ylös, Heikkilä perustelee.

– Olisi elintärkeää, että juna pysähtyisi, kun kerran raiteet vierestä menevät, hän sanoo.

Huvipuistosta matka radalle on vain satoja metrejä, joten ajatus ei ole mahdoton. – Nyt ryhdymme kontaktoimaan ihmisiä, jotka pystyvät päättämään asiasta.

Heikkilän mukaan VR:llä ei ehkä ole tietoa, millainen tarve pysäkille on. Hänen mukaansa viime kesän autoletkat alkoivat olla jo jonkinlainen ongelma paikkakunnalle.

Hyötyä kävijöille ja yrittäjille

Yrittäjien mukaan pysäkki hyödyttäisi huvipuiston lisäksi laajasti koko aluetta ja sen yrittäjiä.

Taloudellisen näkökulman lisäksi seisaketta puolustavat ympäristösyyt. Heikkilän mukaan olisi kannatettavaa, että myös Suomen ykkösmatkailukohteeseen pääsisi julkisella kulkuneuvolla, jollaisten käyttöön kansalaisia yleisesti kannustetaan.

Ajatus omasta junaseisakkeesta ei ole uusi. Nyt perustelut sen saamiseksi ovat kuitenkin vain voimistuneet.

– Kävijämäärä kasva ja kasvaa koko ajan.

Heikkilä lisää, että pysäkki mahdollistaisi huvipuistovierailiun myös heille, joilla ei ole autoa tai edes ajokorttia.

– Teini-ikäisetkin haluaisivat varmasti käydä huvipuistossa, vaikka ei ole autokorttia. Näin se olisi paljon yksinkertaisempaa ja helpompaa.

Nykyisin lähin juna-asema on Kauhavalla, jonne on Alahärmästä matkaa reilut 20 kilometriä.