Isännöintiala kaipaa korkeakoulututkintoa

Isännöitsijöiksi kaivataan kipeästi uusia osaajia. Esimerkisi Realia Isännöinti Oy aikoo palkata seuraavan viiden vuoden aikana toista sataa ammattilaista. Heitä ei ole kuitenkaan aivan helppo löytää.

Kotimaa
Kerrostalo
Yle

Suomessa työskentelee noin 2 500 isännöitsijää. Hyville ammattilaisille löytyy töitä nyt ja tulevaisuudessa, sillä 50 prosenttia isännöitsijöistä siirtyy eläkkeelle seuraavan 10 vuoden aikana.

Esimerkiksi Realia Isännöinti Oy aikoo palkata seuraavan viiden vuoden aikana toista sataa ammattilaista.Suurin tarve on pääkaupunkiseudulla.

Ala on muuttunut kuitenkin niin vaativaksi, että tarvetta on jo kiinteistöjohtamisen korkeakoulututkinnolle. Oppilaitokset eivät ole kuitenkaan olleet perin kiinnostuneita siitä.

Realia Isännöinti Oy:n liiketoimintajohtaja Timo Aarvala ihmettelee, että oppilaitokset eivät ole innostuneet koulutuksesta.

- Ammatillista koulutusta ja jatkokoulutusta ja täydennyskoulutusta kyllä löytyy, mutta semmoista uravalintaa ja nimenomaan korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulutyyppistä linjaa, jonka kautta pystyisi hakeutumaan tälle uralle, niin sen tyyppistä ei tällä hetkellä ole.

- Se kyllä nähdään sellaisena, että se toisi paljon mahdollisuuksia työllistymiseen ja sitä kautta ammattilaisten saamiseen alalle, Aarvala sanoo.