Tanssiva merileijona romuttaa käsityksiä eläinten rytmitajusta – video

Viisivuotias kalifornianmerileijona Ronan on tutkijoiden mukaan ihmisen ohella ensimmäinen nisäkäs, joka pysyy rytmissä "tanssiessaan".

luonto
Tanssiva merileijona.

Viisivuotias kalifornianmerileijona Ronan hämmästyttää tutkijoita rytmitajullaan.

Kalifornian yliopiston meribiologian tutkimuslaitoksessa elävä Ronan on merileijonanaaras, jonka tutkijat opettivat nyökyttämään päätään rytmin tahtiin. Sen jälkeen se oppi nyökyttelemään myös sellaisen musiikin tahtiin, jota se ei ole aiemmin kuullut.

Ronan on tutkijoiden mukaan ihmisen ohella ensimmäinen nisäkäs, jonka on todistettu pysyy rytmissä "tanssiessaan". Ronanin tapausta kartoitettiin tutkimuksessa, joka julkaistiin viime huhtikuussa American Psychologigal Associationin julkaisussa (siirryt toiseen palveluun).

Rytmisenä tahdistumisena (eng. rhythmic entrainment) tunnettua ominaisuutta on pidetty vain sellaisten eläinten ominaisuutena, joilla on kyky oppia monimutkaisia ääntely- tai laulukuvioita. Esimerkiksi jotkin matkimaan oppivat papukaijalajit ovat myös rytmisesti taitavia.

Merileijonilla sen sijaan on rajoittunut ääntelyvalikoima, eikä niiden tiedetä matkivan kuulemiaan ääniä, tutkimukseen osallistunut biologi Peter Cook kertoo.

Ronan on alunperin syntynyt vapaudessa. Se otettiin ihmisen hoiviin vuonna 2009, kun se löydettiin kuljeskelemasta valtatien laidalta. Kyseessä oli jo kolmas kerta, kun se oli eksynyt kuivalle maalle, eikä sen uskottu enää pärjäävän luonnossa.

Siitä tuli myöhemmin tutkimuskohde, kun sen huomattiin olevan nopea oppimaan uutta.