Olli Tuomisen ja Henrik Mustosen välien selvittely jää näkemättä – Mikkelin squash-turnaus kovatasoisempi kuin koskaan

Olli Tuomisen valtakautta suomalaisen squashin suvereenina valtiaana uhkaava Henrik Mustonen ei tänä vuonna pelaa Mikkelin turnauksessa.

urheilu
Olli Tuominen on tottunut pelaamaan lasikuutiossa.
YLE Etelä-Savo

Squashin miesten Suomenmestareiden lista on tämän vuosituhannen osalta helppoa luettavaa, sillä Olli Tuominen, 34. voittanut vuodesta 2000 lähtien mestaruuden joka vuosi.

Järvenpäässä (14.-16.2.2014) pelatuissa SM-kisoissa Tuominen joutui erittäin tiukoille. Viime vuodet Suomen kakkospelaajan viittaa harteillaan kantanut Henrik Mustonen vei kaksi ensimmäistä erää Tuomiselta ja sai vielä viidennessä erässä ottelupallonkin mutta lopulta voittajakorokkeella nähtiin jälleen Tuomisen tuttu hymy.

– Se sunnuntainen peli oli kyllä "Hekeltä" paras peli mitä me ollaan pelattu. Peli ei ollut mulla nyt ihan kontrollissa kun "Heke" viidennessä erässä vielä ottelupallonkin, toteaa Tuominen.

Tuula Minetti (os. Myllyniemi) on voittanut naisten Suomen mestaruuden yhteensä 20 kertaa, joista 16 tuli peräkkäin vuosina 1985-2000, joten siihen ennätykseen on vielä matkaa.

– Ei ole lopettaminen todellakaan vielä harkinnassa. Ainakin tällä hetkellä kroppa on vielä hyvässä kunnossa ja tulosta on tullut ulkomaillakin, toteaa Tuominen uran jatkosuunnitelmistaan.

Tuomisen ja Mustosen uusintaottelu ei toteudu

Valitettavasti squash-väki ei saa Tuomisen ja Mustosen uusintaottelua vielä ainakaan Mikkelissä.

– Kyllä tässä puhelimet kävi kuumana ja yritetiin saada Hekeä vielä tänne viimeiseen asti mutta valitettavasti Mustosella oli jo kalenterissa muita suunnitelmia, kertoo Kari Lehtola.

Viisi kertaa peräkkäin Mikkelin turnauksen voittanut Tuominen sen sijaan on paikalla puolustamassa titteliään.

– Ei se minun ja "Heken" kohtamainen olisi ollut mikään itsestään selvyys. Turnaus on kovempi kuin kertaakaan aikaisemmin. Pelaajataso on kokonaisuudessaan laadukkaampaa kuin aikaisemmin, kertoo turnauksen kakkossijoitettu Tuominen.

Turnauksen ykkössijoitettu on sveitsiläinen Nicolas Müller. Suomalaispelaajista suoraan pääsarjaan pääsee Tuomisen lisäksi Matias Tuomi.

"Minullakin on enemmän hävittävää kuin voitettavaa Mikkelissä"

Mikkelin sijaan Mustonen matkaa jatkamaan amerikan valloitustaan. Maailmanlistalla 24. oleva Tuominen nähdään Mikkelissä nyt kuudetta kertaa, vaikka osallistuminen on joka vuosi ollut riskipeliä ranking-pisteiden suhteen. Mikkelin turnauksen painoarvo on maailmalla pelattaviin turnauksiin verrattuna sen verran pieni, että vain voitolla matkaan kertyy riittävä määrä ranking-pisteitä.

– Ymmärrän kyllä miksi "Heke" päätti lähteä Chicagoon, sillä minullakin on enemmän hävittävää kuin voitettavaa Mikkelissä. Voitolla saisin juuri ja juuri enemmän ranking-pisteitä, kuin mitä pistekeskiarvoni on turnauksissa ollut viimeisen vuoden aikana, kertoo Tuominen.

Miesten Savcor Finnish Openin palkintosumma on 15.000 US dollaria.

– Miesten sarjan palkintosumma on samalla tasolla, kuin on ollut viime vuosina, arvioi Kari Lehtola.

Kenttä tuotu Belgiasta

Tänä vuonna turnauksessa on mukana pelaajia 16 eri maasta. Turnaus pelataan kauppakeskus Stellaan rakennetulla lasisella kentällä. Kenttä on tuotu Mikkeliin Belgiasta, sillä vastaavanlaista areenaa ei Suomesta löydy. Tämä on myös yksi syy miksei ammattilaisturnausta pelata esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

– Tästä on keskusteltu, että jos Suomen squash-liitto ja squash seurat voisivat yhteistyössä jollain tavalla lähteä tuota viemään eteenpäin, että Suomeen ostettaisiin tällainen täydet mitat kattava lasinen kenttä.

– Sitä voitaisiin sitten täällä siirtää ja vuokrata, niin se olisi kaikkein paras ratkaisu. Yhdellä squash-seuralla ei missään tapauksessa ole mitään mahdollisuutta ole lähteä ostamaan tällaista kokolasikenttää. Ainut mahdollisuus on että käyttää verkostoja, kilpailuttaa ja vuokrata se sitten jostain olemassa olevasta paikasta, pohtii Kari Lehtola.

Turnaus on ainoa Suomessa pelattava squashin ammattilaisturnaus. Miesten turnaus alkaa karsintaotteluilla ti 18.2. ja finaali pelataan su 23.2.