1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Khamenei: Neuvottelut ydinohjelmasta eivät johda mihinkään

Khamenei kuitenkin korostaa, ettei hän vastusta neuvotteluja, joita maa käy ulkovaltojen kanssa ydinohjelmaansa koskevista kiistoista.

Iranin korkein johtaja ajatolla Ali Khamenei arvioi, etteivät Iranin ja ulkovaltojen neuvottelut Iranin ydinohjelmasta johda mihinkään. Khamenei huomauttaa samalla, ettei hän vastusta neuvotteluja.

- Jotkut edellisten hallitusten ja nykyisen hallituksen edustajat uskovat, että ongelma ratkeaa, jos he neuvottelevat, Khamenei kirjoittaa nettisivuillaan. Hän toistaa, ettei ole toiveikas neuvottelujen suhteen, ja ne eivät johda mihinkään, mutta hän ei vastustakaan niitä.

Länsimaat ovat vaatineet rajoituksia Iranin ydinohjelmaan, koska epäilevät maan havittelevan ydinasetta. Iran on kiistänyt epäilyn toistuvasti ja sanoo ydinohjelmansa tavoitteiden olevan yksinomaan rauhanomaisia.

Iran ja ulkovallat pääsivät viime vuonna väliaikaiseen sopimukseen vuosikausia jatkuneessa kiistasta ja seuraavaksi on tarkoitus neuvotella lopullinen sopimus. Väliaikaisen sopimuksen mukaan Iran rajoittaa uraanin rikastamista ja länsimaat lieventävät jonkin verran Iranille määräämiään pakotteita.

Iran neuvottelee kiistasta Yhdysvaltojen, Venäjän, Kiinan, Ranskan, Britannian ja Saksan kanssa. Neuvotteluja on järjestetty vuosien varrella useaan otteeseen, mutta  toiveet sovusta lisääntyivät viime kesänä, kun Iranin johtoon nousi edeltäjäänsä Mahmud Ahmedinejadia maltillisempi Hassan Rouhani.