Yhdysluokat ja oppilasennuste arveluttavat vieläkin Orimattilan kyläkoulupäätöksessä

Orimattilan Järvikunnan koulun rakentaminen puhuttaa tänä iltana kaupunginvaltuustoa. Pitkään väännetty kuvio uuden koulun rakentamisesta Karkkulan ja Mallusjoen koulujen korvaajaksi ei ole selkiytynyt myöskään kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Kalle Jokiselle (kok.).

Orimattila
Kalle Jokinen
Kalle JokinenTanja Perkkiö / Yle

Kokoomuksen kansanedustaja ja Orimattilan kaupunginvaltuutettu Kalle Jokisen mukaan Järvikunnan kyläkoulu ei välttämättä turvaa oppilaalle parasta koulunkäyntiympäristöä. Jokisen mukaan alueelle pitää löytää kouluratkaisu, mutta hän epäilee, onko pienen kyläkoulun rakentaminen järkevin vaihtoehto.

Orimattilan valtuusto päättää tänään Järvikunnan koulun perustamisesta. Kaupunginhallituksen esityksen mukaan Mallusjärven eteläpuolelle rakennettavaan kouluun tulisi kolme opetusryhmää, sisältäen esiopetusryhmän.

Jokisen mukaan pienenkään koulun rakentaminen ei ole ehkä pitkäikäinen ratkaisu, sillä ennusteen mukaan oppilaiden määrä alueella vähenee.

- Jollain tavalla alueen koululaisten tilanne on ratkaistava, mutten ole varma, onko tämä se vaihtoehto.