Lähtisitkö töihin vaikka oksennus niskassa? Heille se on arkea

Palomiesten, poliisien ja ensihoitajien kertomukset paljastavat, että lähdöt hälytyksiin eivät ole aina helpoimmasta päästä.

Kotimaa
palomies
Yle

Syöt, nukut, saunot. Mitä kaikkea teet kotona ollessasi? Siinä on koko kirjo, joista pelastusalan ammattilaiset ampaisevat tiukissa minuuttirajoissa hälytystehtäviin. Kotioloista tapahtuvat lähdöt eivät kuitenkaan ole ainoita erikoistilanteita, joita poliisit ja palomiehet työssään kohtaavat.

Kuopiolainen palomies Ville Tolvanen lähti eräälle keikalle oksennuksen peitossa.

- Potilas oksensi suoraan niskaani ottaessani häneltä sydänfilmiä ambulanssissa. Oksennusta meni korvakäytävään ja sitä valui selkää pitkin. En ehtinyt suihkuun ennen seuraavaa hälytystä. Vaihdoin päälle uudet vaatteet ja taas mentiin. Muutaman keikan jälkeen pesin itseni oksennuksesta juuriharjalla ja desinfioin korvat pirtulla.

Toisella kertaa vesi ja puhdistautuminen olivat jopa liian lähellä. Tällä kertaa Tolvasen työajalla tekemä vesisukellusharjoitus keskeytyi kaksi kertaa hälytyskutsuun.

- Olin hyppäämässä veteen, kun kuulin sukellusradiosta rakennuspalo suuri -hälytyksen. Olin juuri kerennyt ottaa askeleen eteenpäin, enkä saanut vauhtiapysäytettyä vaan molskahdin järveen.

Keikan jälkeen pesin itseni oksennuksesta juuriharjalla ja desinfioin korvat pirtulla.

Ville Tolvanen

Vesisukellusvarusteet painavat noin 40 kiloa ylimääräistä. Tolvasen ei auttanut kuin uida noin kymmenen metrin matka rannalle, jossa auto odotti.

- Revimme avustajan kanssa varusteet pois ja lähdimme hälytykselle. En osaa sanoa kauanko ylimääräistä aikaa meni, mutta olimme ensimmäisenä kohteessa sukellusautolla, ja sekös ihmetytti kansalaisia.

Vääräksi hälytykseksi osoittautunut rakennuspalo tarjosi myöhemmin mahdollisuuden uuteen sukellusharjoitusyritykseen.

- Tällä kertaa ehdin sukeltaa pohjaa noin viisi minuuttia ennen seuraavaa hälytystä, ja eikun sama ralli uudelleen. Tämän jälkeen siirsimme sukellusharjoituksen suosiolla seuraavalle työvuorolle, Tolvanen muistelee.

Shampoot silmissä palopaikalla

Maaningan palolaitoksella työskentelevä palomies Pentti Runko on puolestaan lähtenyt hälytykseen suoraan paloaseman katolta.

- Olin tekemässä Siilinjärven paloaseman katolla kiinteistön hoitoon kuuluvia asioita. Hälytyksen tullessa hyppäsin suoraan hallista ulos ajetun paloauton katolle.

Runko on lähtenyt hälytykseen myös suoraan säiliöauton säiliön tyhjennyksestä sekä valokuvaajan roolista.

- Olin hälytyksen tullessa Maaningalla uuden kunnantalon avajaisissa kunnan pyytämänä valokuvaajana. Kuvien otto jäi siihen. Sillä kerralla lähdimme auttamaan puhelinpylvään alle jäänyttä puhelinasentajaa.

Kotoaan hälytyksiin lähteville suihkun ja saunomisen keskeytyminen ovat jo arkipäivää.

Et voi lähteä nopeammin kuin mitä pystyt. Ei siitä kannata hermostua.

Pentti Runko

- Shampoot päässä lähteminen on tuttua kaikille, ja yksi haasteellisimmista tilanteista. Kuivaamiseen käytetyn ajan ja märkänä pukemisen hitauden yhdistäminen mahdollisimman nopeaksi kokonaisuudeksi ei ole helppoa, Runko toteaa.

Pelastuspäällikkö Erkki Asikainen muistelee tapausta, jossa lähti shampoot päässä pakkaseen rakennuspalopaikalle.

Shampoon huuhtelu jäi huonolle, ja sitä valui tilanteen aikana silmiin. Lähtö onnistui aikarajan mukaisesti. Siihen aikaan varallaolosta hälytykselle tuli lähteä viidessä minuutissa.

- Lähtöaikaa ei ole aina helppoa noudattaa. Esimerkiksi kaupassa käydessä vaimon ja lasten piti olla valmiina koska tahansa hyppäämään pois kyydistäni ja suoriutua kotiin, Asikainen kertoo.

Ruokailun kesken jääminen ja yöllä pärähtävä hälytysilmoitus koettelevat ammattilaisten nopeutta.

- Koko ajan ollaan valmiina ja lähdetään heti, kun päästään autoon ja on saatu riittävä määrä miehiä mukaan. Et voi lähteä nopeammin kuin mitä pystyt. Ei siitä kannata hermostua, Runko toteaa.

Kotoa hälytetyillä poliiseilla ei aikarajaa

Pohjois-Savon poliisilaitoksen valvonta- ja hälytysyksikön johtaja Harri-Pekka Pohjolaisen mukaan poliiseja kutsutaan kotoa töihin lähes päivittäin. Yleensä syy on se, että työvuoroon merkitty poliisi on sairastunut ja hänen tilalleen tarvitaan sijainen.

- Selvästi harvinaisempaa on se, että poliiseja kutsutaan töihin vaativaan tilanteeseen, johon tarvitaan lisäresursseja tai erityisosaamista ja -kalustoa. Näitäkin tilanteita toki on. Näissäkään tilanteissa, poliiseille ei ole asetettu mitään saapumisaikaa. Lähtökohtaisesti kotoa kutsuttu poliisi tulee töihin mahdollisimman nopeasti.

Saapumisaikaan tietysti vaikuttavat työmatkan pituus, sää- ja keliolosuhteet sekä tietenkin järjestelyt kotona, kuten lasten hoitaminen.

Pohjolaisen mukaan hälytystilanteet vaihtelevat "maan ja taivaan välillä".

- Oman kenttäurani aikana olen lähtenyt töihin sängyn pohjalta, nurmenleikkurin ohjaimista sekä metsästys-, kalastus- ja kyläreissuilta. En muista yhtään tilannetta, etten olisi päässyt lähtemään töihin tarpeen vaatiessa.

Pelastuslaitoksen kenttätyöntekijöiden valmiusaika hälytyksiin on paloasemalta lähdettäessä yksi minuutti ja kotoa lähdettäessä 5–10 minuuttia.

- Aina tuohon 60 sekunnin lähtöaikaan ei päästä, mutta se on pääsääntöinen tavoitteemme, Erkki Asikainen sanoo.