1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalaislaulaja esiintyi Hollywood-tähden kanssa Sundance-festivaalilla

Oman taiteen lataaminen yhteisöllisen tuotantoyhtiön sivuille vei Peppina Pällijeffin esiintymään Yhdysvaltoihin näyttelijä Joseph Gordon-Levittin kanssa.

kulttuuri
Peppina Pällijeff.
Peppina Pällijeff oli Ylen aamu-tv:n vieraana tiistaina.

18-vuotias helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Peppina Pällijeff on juuri palannut keikalta, joka ei helposti unohdu.

Pällijeff esiintyi Yhdysvalloissa Sundance-elokuvafestivaalilla yhdessä Joseph Gordon-Levittin kanssa. Hollywood-tähti tunnetaan muun muassa tv-sarjasta Kolmas kivi auringosta ja elokuvista Inception ja Yön ritarin paluu.

– Oma tarinani on vähän hullu, Pällijeff kuvailee päätymistään festivaalille.

Hän ryhtyi pari vuotta sitten lataamaan teoksiaan Joseph Gordon-Levittin perustaman tuotantoyhtiön hitRECordin sivuille.

Yhtiön toimintamalli on uudenlainen ja yhteisöllinen - kuka tahansa voi ladata sivuille mitä tahansa taidetta ja muut voivat muokata sitä. Mahdollisesti syntyvät tuotot jaetaan yhtiön ja kaikkien tekijöiden kesken.

Muutama Pällijeffin kappale sai huomiota sivustolla ja päätyi lopulta hitRECordin tv-ohjelmaan.

– Yhtiö päätti, että Mademoiselle Noir -kappaleesta pitää tehdä jotain isompaa. Sitten ihmiset ympäri maailmaa alkoivat piirtää kappaleeseen yksittäisiä kuvia. Lopulta eräs venäläinen käyttäjä teki kuvista animaation ja eräs käyttäjä Yhdysvalloista ryhtyi tuottamaan, Pällijeff kertoo.

– Ihan hullua seurata, että omasta biisistä kasvaa tällainen juttu. Tämä on paras asia mitä voi tapahtua, kun antaa ihmisille mahdollisuuden tulkita omaa tarinaa.

Peppina Pällijeffin Mademoiselle Noir -laulu ja siitä tehty video on nähtävillä Youtubessa.

Lopulta Gordon-Levitt soitti ja pyysi Pällijeffiä esiintymään kanssaan Sundance-festivaalille. Oman musiikin esittäminen yhdessä tähden kanssa jännitti helsinkiläisnuorta.

– Aiemmin olin esiintynyt vain muutaman kerran meidän koululla. Sitten suoraan sinne parin tuhannen ihmisen ja kameroiden eteen, mutta hyvin se meni.

Lue seuraavaksi