Viestiä voi muuallakin kuin verkossa – radioamatöörit pitävät yhteyttä sähköttämällä

Vaikka elämmekin internetin ja kännyköiden aikakautta, riittää radioviestinnän harrastajia silti ympäri maailmaa. Lappeenrantalaiset Heikki Launis ja John Ahlbom ovat toimineet radioamatööreinä jo kymmeniä vuosia ja nähneet harrastustoiminnan muutoksen vuosien aikana.

Kotimaa
Radioamatööri Heikki Launis Saimaan Viitoset kerhotiloissa
Jani Koivistolainen / Yle

Radioamatöörejä on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut radioitakin. Radioamatöörit viettävät aikansa rakennellen radiolaitteitaan, kilpaillen ja pitäen yhteyttä muihin lajin harrastajiin – mitä kauemmaksi yhteys saadaan sitä parempi.

Näppäimistöstä sähkötellään nykyään. Kyllä tietokoneet ovat hyvinkin tiiviisti mukana ja lähtemättömästi osa tätä harrastusta.

John Ahlbom

Lappeenrantalaiset Heikki Launis ja John Ahlbom ovat harrastaneet lajia useita kymmeniä vuosia Saimaan Viitoset kerhossa. Innostus harrastukselle on lähtenyt jo varhaisesta nuoruudesta. Molemmalla radioamatöörillä asepalveluksen aikaiset kokemukset vakiinnuttivat harrastuksen elinikäiseksi.

– Se on lähtenyt jo lapsuudesta. Aikoinaan radiovastaanottimella kuuntelin näitä radioamatöörien lähetteitä. Suoritin armeijassa toisen ja ensimmäisen sähkötysluokan. Suoritin radioamatööritutkinnon heti armeijan jälkeen, Heikki Launis muistelee.

– Minulla harrastus lähti joskus lukioaikana. Minulla oli perhetuttava ja hänen avullaan pääsin sisään tähän harrastukseen. Kuten Heikki, suoritin armeijassa samat sähkötysluokat. Ensimmäinen radioamatöörin luvan sain vuonna 1960, kertoo John Ahlbom.

Kiehtovuus syntyy maitten keräilystä

Heikki Launiksen mukaan radioamatööritoiminnassa mielenkiintoisinta ovat vaihtelevat keliolosuhteet ja se, että yhteyden saa hyvän sään aikana vaikka toiselle puolelle maapalloa.

John Ahlbomille harrastuksen suola on niin sanottu maitten keräily, jossa radioyhteys pyritään luomaan mahdollisimman moneen radiomaahan ympäri maailmaa.

– Tämä maitten keräily ja näistä maista saatavien kuittauskorttien keräily on mielenkiintoisinta. Näitä radioamatöörimaita on noin 340 ja se on enemmän kuin viralliset valtiot. Amatöörimaiksi lasketaan myös tiettyjä harvinaisia saaria ympäri maailmaa.

Alkuun pääsee pienellä panostuksella

Heikki Launiksen ja John Ahlbomin mukaan harrastukseen saa uppoamaan niin paljon aikaa ja rahaa, kuin siihen vain haluaa käyttää, mutta pienelläkin panostuksella tulee toimeen. Tärkeintä on innostus radioyhteyksien pitämistä kohtaan.

– Sanotaan että alkuun pääsee aika vaatimattomasti, panostaen muutama sata euroa. Sitten kun ruokahalu kasvaa, niin itse kukin varmasti investoi enemmän siihen asemaansa. Kyllä siihen saa uppoamaan 20-30 000 euroa, jos oikeasti lähtee panostamaan tähän toimintaan, Ahlbom pohtii.

– Aika menee rattoisasti kun siinä voi suuntautua monelle eri alueelle, jatkaa Launis.

Radioamatööriharrastuksen aloittamiseen ei tarvita oman radion lisäksi muuta kuin tutkinto. Morsetusta ei enää tarvitse osata radioamatöörilupien saamiseksi ja tutkinnon voi suorittaa omalla paikkakunnallaan.

Myös radio kehittyy vuosien varrella

Useiden kymmenien harrastusvuosien aikana Heikki Launis ja John Ahlbom ovat seuranneet teknologista kehitystä aitiopaikoilta. Eniten harrastukseen on vaikuttanut tietokoneiden yleistyminen ja niiden valjastaminen radioviestintään, mutta myös laitteiden rakentaminen ja koko ovat muuttuneet aikojen saatossa.

– Näppäimistöstä sähkötellään nykyään. Kyllä tietokoneet ovat hyvinkin tiiviisti mukana ja lähtemättömästi osa tätä harrastusta, Ahlbom luonnehtii.

– Kun minä olen vuodesta 1959 ollut mukana tässä, niin silloin valtaosa rakensi itse laitteensa komponenteista. Sitten tällainen tehdastekoinen asemakokonaisuus tuli enemmän valtaan. Laitteet ovat myös pienentyneet. Entisaikaan oli valtavia kaappeja ja suuria tehoja, nykyisin samat tehot, mutta murto-osa siitä koosta, kertoo Ahlbom.

Jutun kirjoittaja Jani Koivistolainen on toimittajaharjoittelijana Yle Etelä-Karjalan toimituksessa.