Alastomuuden pelko saa koreografin surulliseksi

Satu Tuomisto Companyn Riisuttuna-esitystä harjoitellaan Kajaanissa alastomuuskohun keskellä. Kainuulaiset pääsevät näkemään osia esityksestä jo ennen Oulun musiikkijuhlien maaliskuista ensi-iltaa. Koreografi on iloinen esityksen saamasta huomiosta, mutta yllättynyt ja surullinen siitä, että alastomuus koetaan niin vieraaksi.

kulttuuri
Koreografi Satu Tuomisto
Kata Laurikainen / Yle

Koreografi Satu Tuomisto harjoittelee oman tanssiryhmänsä Satu Tuomisto Companyn kanssa Riisuttuna-nykytanssiesitystään parhaillaan Kajaanissa. Tanssiryhmä sai kutsun Generaattorille kajaanilaiselta tanssiryhmä Roudalta.

– Tulimme todella mielellämme vierailulle Kajaaniin ja odotamme innolla, kuinka kainuulaiset suhtautuvat esitykseemme. Se ei ole vielä valmis, mutta tulemme esittämään siitä osia working process -tyyppisesti, Tuomisto sanoo.

Riisuttuna esitetään nimensä mukaisesti ilman rihman kiertämää eli alasti. Suurin kohu Oulun musiikkijuhlilla maaliskuussa ensi-iltansa saavan esityksen ympärille nousi kuitenkin siitä, että yhdessä sen esityksessä myös yleisö tulee olemaan alastomana. Oulun esityksiin vaadittiin alaikäraja, josta koreografi ei suinkaan ole ollut mielissään.

– Meitä painostettiin Oulun suunnasta todella voimakkaasti ja päädyimme siksi ikäsuositukseen. Kyseessä ei edelleenkään ole varsinainen ikäraja. Ihmettelen kovasti, miksi oululaisiin vanhempiin ei luoteta. Miksi he eivät saa itse päättää lastensa kulttuuritapahtumista, Tuomisto pahoittelee.

Alastomuuden pelko on kapeakatseista

Satu Tuomisto on huolestunut siitä, että alastomuus on suomalaisen saunakansankin keskellä tabu.

– Minut on yllättänyt se, kuinka vahvasti monet pelkäävät alastomuutta ja näkevät sen vain seksin ja pornon kautta. Tällainen kapeakatseisuus on saanut minut hyvin surulliseksi.

Koreografi Satu Tuomisto
Satu Tuomistoa kiinnostaa minkälainen ihminen on yhteiskunnan kasaamien kerrosten alla.Kata Laurikainen / Yle

Yhdessä Riisuttuna-esityksessä Oulussa myös yleisö tulee olemaan alasti. Satu Tuomisto haluaa näin tarjota mahdollisuuden katsojille tulla osaksi esitystään.

– Uskon, että se on yleisölle mahdollisuus kokea alastomuus uudella tavalla. Se hälventää varmasti myös tarkkailijan roolia, miettii Tuomisto.

Alastomuus selvästi kiinnostaa, sillä kyseinen esitys on myynyt jo etukäteen hyvin.

Kommunikaatiota yhteiskunnan kanssa

Kohu merkitsee aina julkisuutta ja Riisuttuna on huomioitu jo epätavallisenkin hyvin. Nykytanssiteokselle julkisuus jo kuukautta ennen ensi-iltaa on tervetullutta.

– Olen osunut selvästi johonkin herkkään kohtaan. Olen taiteilijana erittäin tyytyväinen siitä, että voin olla kommunikaatiossa yhteiskunnan kanssa. Se on minulle todella tärkeää. On hienoa, että herätämme keskustelua, sanoo Tuomisto.

Alastomuus ei ole esityksessä pääosassa. Me lähdemme siis riisumaan pois noita muureja, joista vain yksi on vaatetus.

Satu Tuomisto

Pornoteollisuus tuntuu ottaneen jo suoranaisen ylivallan alastomuudesta ja herää kysymys, miksi taitelija edes haluaa teokseensa mukaan alastomuuden.

– Minua kiinnostaa se, mitä ihminen on kaikkien yhteiskunnan kasaamien kerrosten ja suojamuurien alla. Siihen liittyvät erilaiset käyttäytymismallit, kauneuskäsitteet, roolit ja tittelit. Minusta myös vaatteet ovat osa sitä. Alastomuus ei ole esityksessä pääosassa. Me lähdemme siis riisumaan pois noita muureja, joista vain yksi on vaatetus, Tuomisto selvittää.

Voisiko esityksen kuitenkin tehdä myös vaatteet päällä?

– Ei. Eihän siinä ei olisi mitään järkeä, naurahtaa Tuomisto.

Riisuttuna-esityksestä nähdään Kajaanin Generaattorilla niin sanottu working process -versio lauantaina 22. helmikuuta.