Suomalaiset ovat tyytymättömiä pomoihinsa – Alko paras työpaikka

Alko on listattu Suomen parhaaksi työpaikaksi. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat tyytyväisempiä työhönsä kuin aiemmin, mutta etenkin johtamisesta löydetään parannettavaa, sillä vain puolet työntekijöistä luottaa työnantajaansa.

Kotimaa
Alko
Yle

Suomalaiset ovat aiempaa tyytyväisempiä työhönsä, mutta työpaikoilta löytyy myös paljon parannettavaa. Esimerkiksi luottamus työpaikan johtoon on monin paikoin heikkoa, käy ilmi Great Place to Work -konsulttiyrityksen tutkimuksesta.

– Vuorovaikutus, yhteistyö ja esimiestyö, siinä meillä on täällä Suomessa kehittämistä, listaa työ- ja elinkeinoministeriön hankejohtaja Margita Klemetti.

Great Place to Work -instituutti vertaili suomalaisia työpaikkoja. Suurten yritysten sarjassa voiton vei Alko, yleisessä sarjassa ohjelmistoyritys Vincit ja pienten yritysten sarjassa yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Amgen. Konsulttiyritys vertaili 138 suomalaista työpaikkaa. Arviointikriteereinä olivat työntekijöiden kokemukset ja johtamiskäytännöt.

Alkon myymäläpäällikkö Timo Susi oli iloisesti yllättynyt työnantajansa voitosta.

– Olen ollut täällä melkein 20 vuotta ja olen viihtynyt hyvin. Alko on luotettava työnantaja.

Suden mukaan Alko panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin monella tapaa.

– Meillä on esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntaseteleitä, erilaisia kuntoutuksia ja erinomainen työterveyshuolto.

Johtaminen kompastuskivi

Suomalaisyritysten työhyvinvoinnin ongelmat liittyvät usein huonoon johtamiseen, sillä vain puolet suomalaisista työntekijöistä luottaa pomoihinsa. Great Place to Work konsulttiyrityksen listaamien 50 parhaan työpaikan joukossa vastaava luku on 80 prosenttia.

Kahdenkymmen parhaan työpaikan joukkoon sijoittuneessa ohjelmistoyrityksessä Siilissä johtamiseen on panostettu.

– Johtaminen on kaiken a ja o. Eli luotetaan ihmisiin, annetaan heille vapaus toimia asiantuntijoina siinä omassa roolissaan, jossa he ovat Suomen parhaita, sanoo Siilin henkilöstöstä vastaava johtaja Aki Ahlroth.

Vaikka valtaosa suomalaisista on tyytyväisiä työhönsä, koituu työhyvinvoinnin laiminlyönneistä vuosittain noin 40 miljardin euron kulut. Kustannukset syntyvät muun muassa sairaslomapäivistä ja työkyvyttömyyseläkkeistä. Työntekijöiden hyvinvoinnista ei siis kannattaisi karsia.

– Työhyvinvointi on aivan keskeinen asia. Ilman hyvinvoivia siilejä ei ole myöskään menestyvää Siiliä, toteaa Ahlroth.