Mistä rahat bisnekseen? Joukkorahoitus ja Twitter auttavat uutta yrittäjää

Tuoreet yrittäjät tuskailevat usein rahoituksen parissa. Lainanottoa pidetään riskinä, ja uudet yrittäjät epäröivät myös tuotteensa toimivuuden kanssa. Joukkorahoitus sopii myös bisnesidean testaamiseen.

media
Kuvakaappaus Fly Fishing Clubista
Kuvakaappaus

Joukkorahoitus on uusi väline, jonka kautta voi kerätä verkossa rahoitusta tulevalle tuotteelle tai palvelulle. Tunnetuin joukkorahoituksen esimerkki on Iron Sky -elokuva, joka sai verkon avulla rahaa elokuvatuotantoon.

Joukkorahoituksen avulla voi saada myös kasaan joukon ihmisiä, jotka ovat valmiita ostamaan tuotteen, jolle rahoitusta haetaan. Tällöin puhutaan vastikkeellisesta joukkorahoituksesta – tuotteesta tai palvelusta tarjotaan osa jo ennakkoon.

– Tällainen vastikkeellinen joukkorahoitus on oikein passeli esimerkiksi e-kirjoille, kovakantisille kirjoille, bändin levylle, digitaaliselle palvelulle, verkkosivustolle tai muulle vastaavalle, missä kuluttajat ostavat massatuotetta. Tai hyvin tarkka kohderyhmä, joka tarvii esimerkiksi tällaista Annin digitaalista palvelua, kertoo Vesa Junkkari yrittäjiä valmentavasta kajaanilaisesta Intotalosta.

Anni Yli-Lonttinen on yksi Intotalon Hiomon käyneistä yrittäjistä. Hän saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun hän saa testattua oman liikeideansa rahoituksen hakemisen yhteydessä.

Vastikkeellinen joukkorahoitus on oikein passeli esimerkiksi e-kirjoille.

Vesa Junkkari

– Minulla on kehitteillä kansainvälinen perhokalastusklubi, nimenomaan matkustelevalle perhokalastajalle. Tätä kautta kalastaja löytää paikallisia kalakavereita maailmalta. Joukkorahoituksen kautta pystyn testaamaan tätä ideaa, kertoo Yli-Lonttinen.

– Joukkorahoitus on todella hyvä tapa aloittaville yrittäjille testata omaa ideaa. Välttämättä ei tarvita edes yritystä pystyyn. Hyvin pienillä kustannuksilla päästään testaamaan omaa ideaa massamarkkinoille, että toimiiko se vai ei. Tämä on kasvava rahoitusmuoto Suomessa, sanoo Vesa Junkkari.

Joukkorahoitus tuo näkyvyyttä

Yrittäjätaipaleen aloittaneella Mari Salosella on jo kokemusta joukkorahoituksesta. Hän sai Indiegogon (siirryt toiseen palveluun) kautta näkyvyyttä ja rahoitusta englanninkieliselle leikkokukkakirjalleen. Prosessin aikana hän oppi monia asioita, vaikka rahaa ei tullutkaan riittävästi.

– Markkinointi on isoin asia. Se vie aikaa, ja siihen pitää keskittyä eniten. Totta kai on hyvä saada myöstiimi, minä tein sitä yksin, sanoo Salonen.

Mari Salonen, Anni Yli-Lonttinen ja Vesa Junkkari kannettavan tietokoneen ääressä.
Mari Salonen, Anni Yli-Lonttinen ja Vesa Junkkari.Jarkko Remahl / Yle

Yrittäjän täytyy muistaa itsekin tehdä töitä näkyvyytensä eteen. Mari Salonen on hakenut vauhtia sosiaalisesta mediasta.

– Twitter on suurin, sitä käyttää tosi monet. Jos haluaa maailmalta hakea rahoitusta, niin Twitter on ensimmäinen mikä pitää olla. Toki on Google Plus ja Facebook, mutta Twitter oli minulle paras.

Jos haluaa maailmalta hakea rahoitusta, niin Twitter on ensimmäinen mikä pitää olla.

Mari Salonen

Anni Yli-Lonttinen on ollut tyytyväinen Intotalon Hiomon yrittäjävalmennuksen tarjoamaan tukeen.

– Tässä on ollut hyvä mahdollisuus päästä valmistelemaan hommaa. Olen saanut tukea, sparrausta ja vinkkejä, että ei ole tarvinnut yksin pyöritellä. En tunne Twittereitä ja muita entuudestaan, olen saanut nimenomaan markkinointiin hyviä vinkkejä muilta tiimin jäseniltä.

– Kun täällä syrjäseudulla asuu, ja pystyy luomaan digitaalisesti jaettavan tuotteen, niin silloin on samalla viivalla Lontoon, New Yorkin, ja muiden kanssa, kun tuote on jaettavissa netin kautta. Itse näen sen tosi kiinnostavana. Minun tuotteeni tähtää heti kansainvälisille kentille, sanoo Anni Yli-Lonttinen.