Ravintoloilta meni kuppi nurin – Helsingin terassit kesäksi kiinni

Helsinkiläisravintolat eivät niele kaupungin käskyä yhtenäistää terassien ilme. Yli 130 ravintolaa uhkaa pitää terassinsa suljettuina, mikäli kaupunki ei lievennä uusia terassiohjeistuksiaan.

Kuva: Hanna Lumme / Yle

Terassikausi uhkaa kuivua kasaan jo ennen alkamistaan. Helsinkiläisravintolat ovat tulistuneet kaupungin uudesta terassiohjeesta siinä määrin, ettei aurinkovarjoja aiota aukaista laisinkaan. Yli 130 terassia on valmiina boikottiin Helsingin kaupunkia kohtaan.

Helsinki on ruuvannut terassiohjettaan tuntuvasti ensi kesäksi. Vuokrat moninkertaistuvat, ja yrittäjiltä vaaditaan yhtenäistä ilmettä kalustuksen sekä aurinkovarjojen ja markiisien suhteen. Olutmainonta on katoamassa kaupunkikuvasta.

Uudistus on aiheuttanut jo runsaasti polemiikkia. Matkailu- ja Ravintolapalvelualan etujärjestö MaRa myöntää, että kaupunki on kuunnellut vasta-argumentit, mutta mielipidettä ei ole kuitenkaan huomioitu virkamiesten tekemässä ratkaisussa.

Yksi päivänvarjo maksaa lähes 3 000 euroa ja terasseja on 500. Se tekee miljoonien eurojen turhat kustannukset.

varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa

- Jonkinlainen virkamiesryhmä tästä on päättänyt, eikä minkäänlaista yritysvaikutusselvitystä ole tehty. Olemme useaan otteeseen tuoneet julki, mihin tämä tilanne johtaa, sanoo MaRa:n varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

MaRa:ssa on laskettu, että uudistus maksaa ravintoloille miljoonia euroja tilanteessa, jossa ala tekee tappiollista tulosta.

- Yksi päivänvarjo maksaa lähes 3 000 euroa, ja terasseja on 500. Se tekee miljoonien eurojen turhat kustannukset ensi kesänä tilanteessa, jossa ravintoloiden taloustilanne on historiallisen huono, Aittoniemi summaa.

MaRan mukaan kyse on pattitilanteesta. Se on jo viestittänyt jäsenyrityksilleen, etteivät nämä tekisi sopimuksia Helsingin kanssa, jota etujärjestö pitää tässä tilanteessa epäluotettavana sopimuskumppanina.

Varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi kuitenkin myöntää, että kesä on kovaa vauhtia tuloillaan ja ravintolat ovat perinteisesti pystyttäneet ensimmäiset terassinsa jo pääsiäisenä.

- Ehkä jonkinlainen jatkoaika eli vanhojen sääntöjen noudattaminen ensi kesänä voisi olla yksi ratkaisu, Aittoniemi ehdottaa.