Vaasan Vaskiluotoon suunnitteilla kaupungin korkein talo

Jos YIT:n suunnitelma toteutuu, kylpylä Tropiclandian lähelle nousisi 18-kerroksinen tornitalo. Hanke on saanut lähtölaukauksen, kun hakemus asemakaavan muutoksesta jätettiin eilen. Tornitaloon on määrä rakentaa niin pysyvään kuin loma-asumiseenkin soveltuvia huoneistoja.

tornitalot

Vaasassa hotelli Tropiclandian tontille kaavaillaan 18-kerroksista tornitaloa. Toteutuessaan se olisi Vaasan korkein asuintalo. Hanketta ajava YIT hakee Vaasan kaupungilta muutosta asemakaavaan, sillä tällä hetkellä Tropiclandian tontti on kaavoitettu matalammalle kerrostalolle. Rakennusoikeutta tontilla kuitenkin vielä on.

Tornitalon yläkerroksiin tulisi pysyvää asumista ja muualle loma-asuntoja. YIT:n Pohjanmaan yksikön hankekehitysjohtaja Timo Ketola kertoo, että nopeimmillaan rakentaminen voisi alkaa ensi vuonna, valmista olisi silloin vuonna 2016, mutta se edellyttää kaavamuutoksen nopeaa läpimenoa. Kustannukset nousevat alustavan arvion mukaan noin 20 miljoonaan euroon.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Pohjalainen.