Johanna Hirvonen: Sosiaalisen osaamisen paikka hyvinvointipalveluissa

Sosiaalialan työ on työtä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Mitä kaikkea kätkeytyy sanojen sote, sosiaalitantta tai sosiaalipummi? Sitä pohtii Yle Etelä-Savon Tiedonväärti-sarjassa Mikkelin ammattikorkeakoulun yliopettaja Johanna Hirvonen.

Näkökulmat

Sote-uudistus, sossu, sosiaalitantta, sosiaalipummi, epäsosiaalinen. Puheessamme vilahtavat aika ajoin sanan sosiaali eri muodot, mutta mitä niillä tarkoitamme? Maassamme valmistuu vuosittain tuhansia sosiaalityön ja sosiaalisten kysymysten erityisosaajia. Pohdin seuraavassa, mikä on näiden osaajien paikka hyvinvointipalveluissamme.

Sosiaalitieteiden suomalaisen suurmiehen, sosiologi Erik Allardtin mukaan voidaksemme hyvin, meidän tulee omata tietty aineellinen taso – esimerkiksi asunto, tulot ja fyysinen terveys. Tämän lisäksi ihmisen tulee voida tavalla tai toisella toteuttaa ja ilmaista itseään. Kolmannen hyvinvoinnin peruspilarin muodostaa arvostuksen ja rakkauden antaminen ja saaminen – meistä jokainen haluaa saada arvostusta ja kokea itsensä merkitykselliseksi. Tällä ei tarkoiteta näennäisesti korkeita asemia tai arvostettuja työtehtäviä. Kyse voi olla vaikkapa mielenterveyskuntoutujasta, joka aamuisin suuntaa päiväkeskuksen keittiöön ylpeänä tietäen olevansa porukan paras pullanpaistaja.

Sosiaalialan työ on työtä näiden hyvinvoinnin osatekijöiden vahvistamiseksi. Se on työtä ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseksi. Kuitenkin tätä viestiä alan ammattilaisten on ajoittain vaikea saada eteenpäin aikana, joka korostaa mitattavaa ja välitöntä näyttöä työn tuloksista.

Nuori koululainen voi saada päänsärkyyn ja vatsakipuihin kivun poistavan lääkkeen, mutta entäpä jos kipujen taustalta paljastuu koulukiusaamista? Mikä lääke poistaa nuoren elämästä koulukiusaamisen?

Entä mistä löytyy se lastensuojelun osaaja, joka huokaisee helpotuksesta ratkaistuaan perheen vuosien ajan kasautuneet ongelmat yhden kotikäynnin aikana?

Elämän sosiaalisiin ongelmiin ei ole olemassa ihmepillereitä tai pikaista päiväkirurgiaa. Ei, vaikka teknisrationaaliseen kehitysuskoon nojaava aikamme tuntuukin niitä aika ajoin edellyttävän. Ajassamme on tapana pilkkoa inhimillisen elämän ongelmat osiin, joita kunkin osa-alueen spesialistit hoitavat oman ammattialansa oppien mukaisesti. Sosiaalialalla tähän ilmiöön viitataan puhumalla muun muassa medikalisoitumisesta ja juridisoitumisesta.

Medikalisoitumisella tarkoitetaan sosiaalisten kysymysten siirtymistä lääketieteen määrittelyvaltaan. Tällöin inhimillisen elämän ilmiöitä tulkitaan lääketieteen lähtökohdista. Esimerkiksi lihavuus, sosiaalisten tilanteiden pelot ja erilaiset riippuvuudet ovat esimerkkejä ilmiöistä, joihin voidaan hakea ratkaisuja sosiaalitieteen – tai lääketieteen lähtökohdista.

Juridisoitumisella viitataan puolestaan sosiaalisen elämämme entistä yksityiskohtaisempaan ohjaamiseen lakien ja normien avulla. Juridisoitumisessa kyse on ilmiöstä, jossa esimerkiksi sosiaalialan työn sisältöjä siirtyy enenevässä määrin oikeudellisella sääntelyllä ratkaistaviksi.

Sosiaalisten ongelmien luonnetta kuvaa se, että yhden riskin realisoituminen synnyttää helposti hyvinvointia heikentävän kierteen.

Johanna Hirvonen
Yle

Esimerkiksi työttömyys heikentää toimeentuloa, heikko toimeentulo vaikeuttaa arkea, arjen ongelmat vaikuttavat mielialaan ja välinpitämättömyys elämäntapoja kohtaan kasvaa. Lopulta voi seurata sairastuminen.

Ongelmien kasautuessa ihminen ei välttämättä tiedä, kuinka ja mistä lähteä etsimään ulospääsyä.

Voisiko olla jopa niin, että hyvinvointipalveluilla saataisiin enemmän vaikuttavuutta, jos panostettaisiin ihmisten arjen ja inhimillisen elämän kokonaisvaltaiseen tukemiseen?

Tämä tarkoittaisi samalla sosiaalisten tekijöiden tunnistamista arjessa ja elämässä.

Johanna Hirvonen

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii yliopettajana kulttuuri-, nuoriso- ja sosiaalialan laitoksella Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedonväärti kolumnisarjaa.