Oletko sinä tietämättäsi poliisin papereissa? – Uuteen rekisteriin voi päätyä naapurin ilmoittamana

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä ja osan tiedoista saa selville maksutta. Uuteen havaintorekisteriin voi kuitenkin joutua pelkän epäilyttävän käytöksen vuoksi, eikä omia tietoja saa lainkaan selville.

Kotimaa
Poliisi tietokoneen ääressä.
Yle

Lähes jokaisesta suomalaisesta on merkintöjä poliisin rekistereissä. Omat tiedot voi tarkistaa maksutta poliisilaitoksella käymällä. Tiedot voi tarkistaa maksutta kerran kalenterivuodessa.

Poliisilla on kuitenkin käytössään rekistereitä, joihin kansalaisella ei ole pääsyä. Poliisi otti vuodenvaihteessa käyttöön uuden valtakunnallisen havaintotietojen rekisterin, jonne kirjataan rikolliseen toimintaan liittyviä havaintoja. Rekisteriin voi päätyä pelkän epäilyttävän käytöksen takia.

- Esimerkiksi jos epäillään, että henkilö valmistelee omaisuusrikosta. Henkilö voi olla varautunut rikoksentekovälineellä, kuten sorkkaraudalla, kertoo ylitarkastaja Harri Kukkola Poliisihallituksesta.

Rekisteriin naapurin ilmoittamana?

Periaatteessa rekisteriin voi joutua myös naapurin ilmoittaman havainnon perusteella. Se voisi olla vaikkapa asunnosta tuleva kannabiksen haju, kotiväkivaltaepäily tai lapsien kuvaaminen julkisella paikalla. Poliisihallituksesta kuitenkin kerrotaan, että rekisteriin kirjataan vain tarkoin punnittuja tapauksia.

Oleellista on, että havaintojen voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan.

Harri Kukkola

- Oleellista on, että havaintojen voidaan perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan. Poliisi arvioi tapauskohtaisesti kirjaamisen järjestelmään, Harri Kukkola täsmentää.

Tietoja säilytetään kuusi kuukautta, eikä omia tietoja voi tarkastaa lainkaan. Tietosuojavaltuutetun kautta yksittäiset ihmiset voivat kuitenkin tarkastuttaa omien tietojen kirjaamisen lainmukaisuuden.

- Se tarkoittaa, onko laissa määritelty tallettumiskynnys ylittynyt, Kukkola selventää.

"Auttaa rikosten torjunnassa"

Poliisihallituksen mukaan uusi rekisteri auttaa rikosten torjunnassa. Rekisteriin ei voi joutua syyttä, Poliisihallituksesta vakuutetaan.

- Se mahdollistaa nyt huomattavasti vähäisempien havaintotietojen hyväksikäytön valtakunnallisesti. Yksittäinen poliisi on pystynyt pitämään havainnoista muistivihkoa, mutta siitä ei ole ollut hyötyä analyysitoiminnassa. Sähköinen järjestelmä mahdollistaa tietojen käytön laajemmin, Kukkola kertoo.

Uuden havaintorekisteri on osa poliisiasiain tietojärjestelmää. Sen lisäksi poliisi pitää kansalaisista muun muassa hallintoasiain tietojärjestelmää, jonne kirjataan pääasiassa lupa-asiat. Lisäksi poliisilla on käytössään epäiltyjen tietojärjestelmä ja kaksi kansainvälistä rekisteriä sekä hätäkeskustietojärjestelmä ja ulkomaalaisrekisteri. Suojelupoliisilla on myös oma tietojärjestelmänsä, jonne tallennetaan kansalaisiin liittyviä tietoja.