1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ukraina

Ylen kirjeenvaihtaja Kiovassa: Mielenosoittajat eivät luota sopuun

Maidanin aukiolla majailevat mielenosoittajat kertoivat Yle Uutisten haastattelussa, etteivät luota mahdolliseen lupaukseen uusien vaalien järjestämisestä. Monet eivät myöskään tunnusta oppositiopuolueiden valtuutta tehdä päätöksiä heidän puolestaan.

Mielenosoittajat laulavat Ukrainan kansallishymniä barrikaadeilla. Kuva: Louisa Gouliamaki / AFP / Lehtikuva

Epätietoisuus Ukrainan hallituksen, opposition ja EU:n päättäjien välisen alustavan sovun sisällöstä vallitsee Kiovassa. Yle Uutisten kirjeenvaihtaja Marja Mannisen mukaan uutinen mahdollisesta sovusta otettiin vastaan tylysti mielenosoitusten sydänmaalla Kiovan Itsenäisyyden aukiolla.

– Kyselin mielenosoittajilta, mitä heille oli sopimuksesta kerrottu, ja asiasta ei tiedetty yhtään mitään. Kun sitten kerroin heille sovusta, suhtautuivat he siihen erittäin epäilevästi, Manninen kertoo.

Aukiolla majailevien mielenosoittajien mukaan mitään sopua ei voida solmia kysymättä asiasta heiltä.

– Monet olivat myös sitä mieltä, ettei oppositiopuolueilla ole mitään valtuuksia tehdä päätöksiä heidän puolestaan, Manninen kuvailee mielialaa aukiolla.

Mielenosoittajien keskuudessa vallitsee Mannisen mukaan syvä epäluottamus presidentti Janukovitšin hallinnon mahdollisiin lupauksiin.

– Kun kysyin heiltä, että riittäisikö jos luvataan uudet vaalit, niin tällaisenkaan lupaukseen ei kukaan usko. Ei vaikuta siltä, että lopullista ratkaisua olisi tulossa, Manninen kertoo.