Elokuva kysyy: Onko taiteen pelastaminen ihmishengen arvoista?

Sodan jaloista taidetta pelastaneista monumenttimiehistä elokuvan tehnyt George Clooney ja ryhmää tutkinut Robert Edsel kertovat historian suurimmasta taideryöstöstä.

kulttuuri
THE MONUMENTS MEN.
Columbia Pictures Industries, Inc. and Twentieth Century Fox Film Corporation.

Monumenttimiehet olivat oikea historiallinen ryhmä liittoutuneiden joukoissa palvelleita, epätyypillisiä sotilaita. Keski-ikäiset ja rapakuntoiset museonjohtajat, kuraattorit ja taidehistorioitsijat pelastivat länsimaiselle kulttuurille tärkeitä kulttuurikohteita tuhoutumasta sodan melskeessä.

Monumenttien, taiteiden ja arkistojen osaston perusti mies nimeltä George Stout, kertoo monumenttimiehistä kolme kirjaa kirjoittanut Robert Edsel.

- Stout, johon perustuvaa henkilöä George Clooney elokuvassa esittää, oli sen ikäinen, että hän oli mukana ensimmäisessä maailmansodassa. Hän näki siellä Euroopan tuhot. Stout uskoi, että tulevassa toisessa sodassa olisi isona vaarana, että Yhdysvallat ja Iso-Britannia tuhoaisivat merkittävän osan läntistä sivilisaatiota yrittäessään voittaa natsit.

Monumenttimiehiksi kutsuttujen sotilaiden tehtävä oli poikkeuksellinen – aikaisemmin sodissa oli keskitytty suojelemisen sijasta lähinnä tuhoamaan. Ryhmän alkuperäinen tehtävä oli kuitenkin estää omia joukkoja tuhoamasta kulttuurisesti tärkeää omaisuutta.

He selittivät, miksi ei ole hyvä idea ampua tankilla kokonaista kirkkoa seulaksi vain koska kirkon tornissa on tarkka-ampuja.

Robert Edsel

Sotilaallista itsekritiikkiä

Kenraali Eisenhowerin siunaus monumenttimiesten tehtävälle saatiin, kun Monte Cassinon luostarin tuhoutuminen Italiassa oli mustannut liittoutuneiden mainetta Euroopassa.

- Italialaiset käyttivät Monte Cassinoa hyväkseen. He sanoivat, että katsokaa mitä nämä amerikkalaiset barbaarit tekevät – he tuhoavat meidän kulttuurimme, elokuvan ohjaaja-näyttelijä George Clooney selostaa.

- Eisenhower ja Roosevelt ymmärsivät, että meidän täytyy olla äärimmäisen varovaisia, ettemme tuhoa kaikkia suuria teoksia marssiessamme Euroopan halki Hitlerin perässä.

Kaikkia sotilaita ei ollut yhtä helppo vakuutta kuin liittoutuneiden kenraaleja. Monumenttimiehet joutuivat yhä uudestaan selittämään itseään nuoremmille, mutta arvoasteikossa ylempänä oleville upseereille, miksi rakennuksia piti säästää.

- He olivat kuitenkin hyviä kasvattajia. Nämä upseerit olivat suunnilleen samanikäisiä kuin ne opiskelijat, joita monumenttiupseerit opettivat siviiliammatissaan, Edsel kertoo.

- He puhuivat upseereilleen niin kuin he puhuivat luokassa. He selittivät, miksi ei ole hyvä idea ampua tankilla kokonaista kirkkoa seulaksi vain koska kirkon tornissa on tarkka-ampuja. He olivat hyvin yllättyneitä siitä, miten hyvin se toimi.

Miljoonia taideteoksia kateissa

Sodan edetessä monumenttimiehille paljastui, että natsit olivat vieneet miehittämiltään alueilta miljoonia arvokkaita taideteoksia ja kulttuuriesineitä. Rappiotaiteena pidettyjä teoksia oli poltettu, ja Hitler oli antanut käskyn mahdollisen tappion hetkellä tuhota kaikki varastettu omaisuus.

Mona Lisa roikkuu seinälläsi ja talosi on liekeissä. Jos menet sisälle, voit pelastaa sen.

George Clooney

Liittoutuneiden edetessä monumenttimiehet onnistuivat kuitenkin jäljittämään ja pelastamaan noin viisi miljoonaa varastettua teosta.

- Lisäksi he myös ensimmäistä kertaa sotien historiassa palauttivat saamansa saaliin niille, joille se oikeasti kuului. Niin ei ollut tehty koskaan ennen, Clooney ylistää.

Satoja tuhansia teoksia on vielä tänäkin päivänä kateissa.

Taide vai henki

Monuments Men -elokuvan keskeinen kysymys on, onko taiteen pelastaminen ihmishenkien menettämisen arvoinen asia. Kysyttäessä asiaa Clooneylta, hän esittää vertauksen.

- Mietitään tilanne, jossa sinulla on kotonasi maailman upein maalaus. Mona Lisa roikkuu seinälläsi ja talosi on liekeissä. Jos menet sisälle, voit pelastaa sen. Luultavasti kuitenkin kuolet sen tehdessäsi. Onko teoksen pelastaminen sen arvoista? En usko, että vastaisit kyllä.

Elokuvan tarinassa on hänen mukaansa kyse kuitenkin isommasta asiasta.

- Hitlerille ei ollut tarpeeksi, että ihmisiä kuoli. Hän tuhosi taidetta. Natsit polttivat muun muassa Picasson ja Dalín maalauksia. Hitler halusi tuhota vihollistensa kulttuurin, niin kuin sitä ei olisi ollut koskaan olemassakaan.

- Sellaiselle asialle ei voi vain kääntää selkäänsä. Sen estäminen on ihmishenkien arvoista.

Kuinkas sitten kävikään?

Toisen maailmansodan jälkeen sodissa ei pommitetuksi joutuneiden maiden kulttuuria ole juuri suojeltu. Merkittävää arkkitehtuuria on raunioina ja arvokasta taidetta ryöstetty. Sekä Edsel että Clooney ovat asiasta huolissaan.

- Kun Yhdysvallat vuonna 2003 vapautti Irakin, eivät he häpeäkseen tulleet ajatelleeksi kulttuuristen aarteiden suojelemista. Se oli minulle amerikkalaisena kamala hetki. Olin kauhistunut siitä, että toisen maailmansodan suuri saavutus oli kokonaan unohdettu, kirjailija Edsel sanoo.

Irakissa museot jätettiin vartioimatta ja ne ryöstettiin typötyhjiksi kansallisista aarteista. Yhdysvaltain tuolloinen puolustusministeri Donald Rumsfeld kommentoi tapahtunutta yliolkaisuudestaan historiaan jäänein sanoin ”stuff happens” eli ”sellaista sattuu”.

- Lähtiessämme sotiin niin kuin vaikka Irakissa unohdamme usein, että meillä on vastuu suojella esimerkiksi juuri museoita. Hyvin usein sodissa halutaan vieläkin tuhota vihollisen kulttuuri, esimerkiksi talibanit tekivät niin. Meidän kaikkien ihmisten vastuuna on kiinnittää huomiota siihen, ettei niin pääse käymään.