Käteisellä vai kortilla – markkinoilla käteisellä

Käteinen on edelleen valttia maksettaessa ostoksia toreilla ja markkinoilla. Vaikka sähköiset maksutavat ovat kasvattaneet suosiotaan, perinteinen markkina-asiakas varaa käteistä mukaansa.

talous
torikauppias, maksupääte
Nyt on uuden maksupäätetekniikan aika, tuumivat marjahilloihin erikoistuneet sotkamolaiset Ritva Järvinen ja Eero Niskanen.Paula Hiljanen / Yle

Tori- ja markkinakaupan keskusjärjestön mukaan korttimaksamisessa on yhä selviä heikkouksia, kuten sähkön saatavuusongelmat, pakkanen, kosteus sekä tukiasemien ja verkkojen tukkeutuminen. Parikymmentä vuotta pölypusseja Savo-Kainuun toreilla myynyt Petteri Sihvola lisää listaan omat havaintonsa.

– Laitteet ja käyttökustannukset ovat kalliita, luottokunta ottaa oman prosenttinsa välistä. Kun käteistä käytetään, niin on se paljon selkeämpää se rahan kuluminen.

Alkuvuodesta työ-ja elinkeinoministeriön työryhmä totesi, että käteisen käyttöä ei ole tarpeen rajoittaa Suomessa. Selvitystyön taustalla oli tavoite vähentää harmaata taloutta. Kuopiolaisen markkinakauppiaan mielestä pelkkä ajatuskin käteisen kadottamisesta kuulostaa hullulta.

Kun laskuja maksaa, niin melkein itku pääsee, että onko tässä mitään järkeä.

Ritva Järvinen

– Jos torikauppa pysyy tämmösenä, niin kokonaan ei voida korttihommaan mennä. Vanhemmat ihmiset eivät edes tarjoa korttia.

Sokerittomia sotkamolaishilloja Kajaanin helmimarkkinoilla myyvä Ritva Järvinen kertoo työnsä arjesta.

– Kun laskuja maksaa, niin melkein itku pääsee, että onko tässä mitään järkeä.

– Testaan uutta maksupäätelaitetta. Tästä otetaan siirtokustannuksia vain 2–5 prosenttia, eikä se ole paljon. Pankilla voi olla tuntuvia summia, osansa haluaa myös laitteen vuokraaja. Kun sitten halutaan pitää linjatkin kunnossa, niin ne ovat kalliita. Nämä kaikki kuormittavat kaupankäyntiä hirveästi.

Kustannuksia on hilattava alas, että viivan alle jäisi jotain. Uusia keinoja etsitään muun muassa tähyämällä uuteen maksupäätetekniikkaan. Kymmenen asteen pakkasessa uusi tablettitietokoneen ja maksumokkulan yhdistelmä toimii. Kaupanteon päätteksi asiakas saa ostoksesta kuitin omaan kännykkäänsä.