Tamy tiukasti Radio Moreenin puolella

Tamperelaisopiskelijoiden järjestö ottaa tiukasti kantaa yliopistoradio Moreenin puolesta. Alasajo sopisi Tamyn mukaan huonosti yliopiston sivistystehtävään, mutta antaisi huolestuttavan merkin taloudellista tulosta painottavan rahoitustavan vaikutuksista.

media

Yliopisto ilmoitti tässä kuussa lopettavansa ohjelmien oston avustajilta taloudellisista syistä.

Yliopiston ylioppilaskunta Tamy ei hyväksy päätöstä. Tamy muistuttaa, että paikallisradiotoiminnalla yliopisto edistää taiteellista ja tieteellistä sivistystä sekä tarjoaa harjoittelumahdollisuuksia alan opiskelijoille.

Tamy pitää Radio Moreenin tilannetta merkkinä yliopiston nykyisen rahoitusmallin laajemmistakin ongelmista.