Maan kuoren iäksi tarkentui 4,4 miljardia vuotta

Australiasta löytyneet zirkonikiteen kappaleet todistavat, että maan pinta jäähtyi paljon luultua aikaisemmin, noin 160 miljoonaa vuotta planeetan muodostumisen jälkeen.

tiede
Purkautuva Tungurahua-tulivuori.
Purkautuva Tungurahua-tulivuori Ecuadorin Andeilla 28. marraskuuta.José Jacome / EPA

Planeettamme heikosti tunnettua varhaishistoriaa on onnistuttu valottamaan tuoreessa tutkimuksessa, jossa mitattiin Australiasta löytyneiden zirkonikiteiden ikää uudentyyppisellä tutkimusmenetelmällä.

Menetelmä mittaa mineraalien ikää niistä löytyvien yksittäisten lyijyatomeiden avulla. Tutkimuksen kohteena olleiden kiteiden todistettiin muodostuneen 4,374 miljardia vuotta sitten.

Tutkimustulos osoittaa, että maan pinta jäähtyi ja kovettui paljon aikaisemmin kuin on aiemmin arvioitu. Siinä missä aiemmin kuoren jäähtymisen arvioitiin kestäneen noin 600 miljoonaa vuotta, on jäähtyminen uuden tuloksen valossa tapahtunut jo 160 miljoonaa vuotta planeetan muodostumisen jälkeen.

Zirkonikiteet sopivat planeetan varhaishistorian tutkimuksiin, koska kestävyytensä takia ne säilyttävät kemiallisen rakenteensa jopa miljardien vuosien eroosion ajan.

Lähteet: Reuters