Ukrainalla on edessään epävarma polku

Epäluottamuksesta kertoo se, että protestiliikkeen itsepuolustusjoukot pysäyttivät vankilasta päässeen Julia Timošenkon auton ja muistuttivat, ketkä Ukrainan vallan tällä kertaa kumosivatkaan. Ulkopoliittisen instituutin Arkady Moshes ei kuitenkaan usko Ukrainan jakautumiseen.

Ulkomaat
Mielenosoittaja kiipesi Itsenäisyyden aukiolla sijaitsevan Kiovan perustajien muistomerkin päälle.
Mielenosoittaja kiipesi Itsenäisyyden aukiolla sijaitsevan Kiovan perustajien muistomerkin päälle 20. helmikuuta.Louisa Gouliamaki / AFP / Lehtikuva

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes arvioi, että Ukrainan kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamisesta tulee erittäin vaikea tehtävä.

– Jo pelkästään opposition ja protestiliikkeen edustajilla on erilaiset ideologiset pohjat, erilaiset historiat, erilaisia luurankoja kaapissaan, Moshes sanoo ja muistuttaa, että hallitukseen tarvitaan myös muiden puolueiden ääniä.

– Kuinka nämä ihmiset kykenevät toimimaan yhdessä, puhumattakaan siitä, että he toimisivat yhdessä tuloksekkaasti, on suuri kysymys.

Vuoden 2004 oranssin vallankumouksen jälkeiset poliittiset kamppailut eivät antaneet hyvää kuvaa Ukrainan poliitikkojen yhteistyökyvystä.

– Nyt tilanne on sekä poliittisesti että taloudellisesti paljon vaikeampi, Moshes sanoo.

Julia Timošenko
Hetkeä aikaisemmin vapautettu Julia Timošenko tervehti kannattajiaan Harkovassa 22. helmikuuta.Inna Petrikova / AFP / Lehtikuva

Luottamus poliitikkoihin pohjalukemissa

Samaan aikaan protesteihin osallistuvat kansalaiset eivät juurikaan luota poliitikkoihin.

Luottamusta ei ollut protestien alussa eikä se ainakaan kasvanut siitä, että oppositiopoliitikot perjantaina hyväksyivät presidentti Janukovitšin kanssa tehdyn sopimuksen, jota Maidanin protestiliike ei voinut hyväksyä.

Yksi esimerkki epäluottamuksesta oli se, että protestiliikkeen itsepuolustusjoukot pysäyttivät vankilasta vapautetun entisen pääministerin Julia Timošenkon ja tämän liittolaisen Arseni Jatsenjukin auton ja muistuttivat siitä, ketkä Ukrainan tämänkertaisen vallankumouksen oikeastaan tekivät.

– Poliitikoilla on vain yksi keino voittaa tämä luottamus, laajamittainen taistelu korruptiota vastaan, Arkady Moshes sanoo.

Janukovitš aloitti liian monta riitaa

Viime marraskuussa alkaneen ja yhä väkivaltaisemmaksi yltyneen vastakkainasettelun jälkeen presidentti Viktor Janukovitšin hallinto murtui täydellisesti muutamissa päivissä.

Ulkopoliittisen insituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes katsoo, että Janukovitš oli hankkiutunut riitoihin liian monella rintamalla yhtäaikaa.

– Hän onnistui aloittamaan konfliktin liian monen toimijan kanssa. Ensinnäkin hän onnistui suututtamaan suuren osan väestöstä. Toiseksi hän ajautui konfliktiin useiden oligarkkisten bisnesrakenteiden kanssa yrittäessään luoda poikansa bisnesimperiumia. Kolmanneksi hän yritti painostaa muiden itäukrainalaisten alueiden edustajia Donetskin ulkopuolella.

– Siksi hän ei kriittisellä hetkellä voinut nojautua kuin palkattuihin rosvoihin ja poliisiin, joka oli valan nojalla velvoitettu suojelemaan häntä, ja siksi tilanne johti niin kauheaan tragediaan Ukrainan kannalta, Moshes sanoo.

Moshes arvioi, että viranomaisia pakeneva Janukovitš ei enää löydä tukijoita Ukrainan sisältä.

Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš (oik.) ja oppositiojohtaja Vitali Klitško Kiovassa 21. helmikuuta.
Ukrainan presidentti Viktor Janukovitš (oik.) ja oppositiojohtaja Vitali Klitško allekirjoittamassa yhteenottojen lopettamiseen tähdännyttä sopimusta Kiovassa 21. helmikuuta.Tim Brakemeier / EPA

Vanha valtapuolue pesee käsiään

Ukrainassa protestiliikkeen ja oppositiopuolueiden riveistä on esitetty vaatimuksia Janukovitšin valtapuolueen Alueiden puolueen kieltämisestä.

Arkady Moshes arvioi, että Janukovitšin Alueiden puolue kykenee jatkamaan toimintaansa, ainakin vielä lähiaikoina.

– Se on suuri puolue ja sillä on tietyt asemat idässä. Näemme, että puolue – jopa sen kaikkein vastenmielisimmätkin edustajat – yrittää pelastaa itsensä ottamalla etäisyyttä Janukovitšiin ja asettamalla kaiken syyn Janukovitšin hallinnon niskaan, Moshes kertoo.

Viime viikon väkivaltaisuuksien jälkeen puolueen edustajat alkoivat nopeasti tehdä pesäeroa presidenttiin. Täysin Alueiden puolue tuskin onnistuu välttämään vastuutaan Ukrainan kriisistä.

– Se on liian kauan toiminut Janukovitšin instrumenttina vaaleissa ja parlamentissa, Moshes sanoo.

Radikaaliryhmät huolettavat

Perinteisen poliittisen eliitin tahrautumisen ja Ukrainan viranomaisten väkivaltaisten otteiden takia äärikansallismieliset ja suorastaan uusfasistiset ryhmät saivat protesteissa tavallista painoarvoaan suuremman näkyvyyden.

Väkivaltaiset tapahtumat ovat nostaneet radikaaliryhmien kuten äärikansallismielisen Oikean sektorin (Pravyj sektor) vaikutusvaltaa protestiliikkeessä.

– Nyt niiden vaikutusvalta on hyvin suuri. Se, millaista roolia ne esittävät tulevaisuudessa, riippuu uuden hallituksen kyvystä vakauttaa maan talous, Arkady Moshes sanoo.

Mielenosoittajat ottavat yhteen mellakkapoliisin kanssa.
Mielenosoittajat ottivat yhteen mellakkapoliisin kanssa lähellä Itsenäisyyden aukiota 20. helmikuuta.Louisa Gouliamaki / AFP / Lehtikuva

Janukovitšin hallinto ja sitä tukenut Venäjä käyttivät ääriryhmiä propaganda-aseena protestiliikettä vastaan, ja itäisessä Ukrainassa kovan länsiukrainalaisten äärikansallismielisten ryhmien vaikutusvallan nousu herättää myös aitoa huolta.

– Radikaalien liian vahva rooli voi johtaa siihen, että Itä-Ukraina keskittyy jonkin uuden johtajan ympärille ja tämä voi voittaa presidentinvaalit. Se ei olisi tragedia Ukrainalle, mutta ikävä kyllä ottaen huomioon radikaalien nykyisen vaikutusvallan se voi johtaa uuteen epävakauden aaltoon vaalien jälkeen, Moshes arvioi.

Venäjältä ei tule apua

Itäisessä ja eteläisessä Ukrainassa on esiintynyt mielenilmauksia Kiovassa vallan ottanutta oppositiota ja protestiliikettä vastaan.

Onkin esitetty pelkoja, että Venäjä voisi lietsoa venäläismielistä separatismia Itä-Ukrainassa.

Arkady Moshes katsoo, että Venäjän johto ei välttämättä vastustaisi Ukrainan hajaantumista tai maan viemistä kohti liittovaltiomallia.

– Venäjän johdolle on tärkeää säilyttää vaikutusvaltansa Ukrainassa. Jos se ei onnistu koko maassa, Venäjän johto pyrkii säilyttämään vaikutusvaltansa ainakin itäisillä alueilla, Moshes sanoo.

– Moskovan kantaa kokonaisuudessaan on aikaista ennustaa. En usko mihinkään maailmanlopun skenaarioihin kuten aseelliseen sekaantumiseen, mutta yhden asian tiedämme – Moskova ei auta uutta hallitusta, Moshes sanoo.

Moshesin mukaan Venäjän johto saisi Ukrainan tulevan hallituksen epäonnistumisesta tukea argumentilleen, että vain kovaotteinen ja hierarkkinen valtajärjestelmä selviää entisen Neuvostoliiton alueella.

Ukrainan jako ei ole eliitin intresseissä

Arkady Moshes ei kuitenkaan usko Ukrainan kahtiajakautumiseen.

– Ukrainan hajaannus ei ole mahdollinen, koska Ukrainaa ei voi jakaa rauhanomaisesti, ja vaihtoehto nykyiselle Ukrainalle olisi kaaos ja epävakaus, joka ei miellyttäisi ketään.

Moshesin mukaan Länsi-Ukraina on ideologisesti suuntautunut Ukrainan kokonaisuuden säilyttämiseen. Itä-Ukrainan eliitti puolestaan ei halua alistua täysin Venäjän valtaan.

– Itä-Ukrainassa ei ole sellaisia johtajia, jotka olisivat todellisuudessa valmiita taistelemaan Itä-Ukrainan erottamiseksi. Itä-Ukrainan erottaminen muuttaisi sen Etelä-Venäjäksi, mitä kukaan itäukrainalaisen eliitin edustajista ei halua, Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes sanoo.