"Rujoa ja törkeää käytöstä" – asiantuntija arvioi kertomuksia syrjinnästä

Syrjintä on laaja ilmiö ja ihmisoikeuskysymys. Yle Uutiset keräsi nettisivuillaan kertomuksia syrjinnästä julkisella paikalla. Ilmoituksia tuli useita satoja. Ne kertovat karulla tavalla, miten huonosti me suomalaiset välillä kohtelemme kanssaihmisiämme.

Aamu-tv
Päivi Mattila
Yle Uutisten sivuilla on voinut muutaman päivän ajan kertoa kohtaamastaan syrjinnästä. Ilmoituksia on julkaistu yli 200 ja ne ovat varsin karua luettavaa. Suomalaisten syrjintäkokemuksia kommentoi Aamu-tv:ssä Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila.

Epäasiallista käytöstä on kirvoittanut niin toisen ihmisen etninen tausta, sukupuolinen suuntautuminen, vammaisuus kuin ikäkin: syrjinnästä kertovat sekä ikääntyvät että lapset ja nuoret. Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila pitää hyvänä, että ihmisten omia kertomuksia kootaan.

Voisimmeko tehdä sopimuksia, että porukalla puututaan tilanteisiin?

– Tutkimusten mukaan syrjinnästä on todella vaikea puhua. Kun sitten nostat sen esille, oli se sitten työpaikalla tai julkisessa tilassa tai yhteisön keskuudessa tapahtunutta, niin on hirveän vaikea saada oikeutta itselle, Mattila sanoo Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Aikuiset solvaavat heikompiaan

– Kertomukset solvaamisesta ja halveeraamisesta esimerkiksi liikennevälineissä korostuivat. Ne olivat todella raadollisia ne tapaukset, se oli rujoa ja törkeää käytöstä.

Epäasiallisesti käyttäytyvä on Yle Uutisten saamien kertomusten mukaan usein humalassa, mutta ei suinkaan aina. Huolestuttavaa on, että solvaaja voi olla kuka tahansa.

– Aikuiset ihmiset osoittivat kaikenlaista syrjintää tosi paljon heikommassa tilanteessa olevia ihmisiä kohtaan, arvioi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila.

Uskalla puolustaa uhria

Moni syrjinnästä kertonut harmitteli, ettei ollut puuttunut todistamaansa huonoon käytökseen esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä. Huono omatunto voi poikia hyvää.

Ne olivat todella raadollisia ne tapaukset.

– Monet kokivat kauhean vahvasti, että olen tehnyt väärin kun en ole osannut puuttua. Minä uskon, että silloin kynnys siihen, että seuraavalla kerralla kun todistat (syrjivää) käytöstä vaikka julkisessa tilassa, niin ehkä se puuttumisen kynnys on matalampi.

Uhkaavaan tilanteeseen puuttuminen ja uhrin puolustaminen voi olla pelottavaa. Joukossa on kuitenkin voimaa ja sitä Päivi Mattila yllyttää meitä kaikkia käyttämään.

– Voisimmeko me tehdä sanattomia ja julkilausuttujakin sopimuksia, että porukalla puututaan niihin tilanteisiin?