"En tehnyt ilmoitusta, häpesin" – seksuaalivähemmistöjen kokemat rikokset harvoin poliisin tietoon

Ruotsissa tilastoitiin 2012 Suomeen verrattuna 25-kertainen määrä rikoksia, joissa motiivina on seksuaalinen suuntauminen tai sukupuoli-identiteetti. Seksuaalivähemmistöt saattavat kohdata syrjintää myös viranomaisten kanssa asioidessaan.

Osallistu
Kaksi miestä käsi kädessä
AP Graphics Bank

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan vain pieni osa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemista rikoksista tulee poliisin tietoon.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty arvioi, että EU:n laajuisesti noin 80 prosenttia homo- ja transfobisesta väkivallasta jää ilmoittamatta poliisille.

Myös Suomen ja Ruotsin välillä on valtava ero. Ruotsissa tilastoidaan Suomeen verrattuna jopa 25-kertainen määrä niin kutsuttuja viharikoksia, joissa motiivi liittyi seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Vuonna 2012 Ruotsissa kirjattiin 750 rikosilmoitusta tällaisista rikoksista, kun Suomessa niitä kirjattiin samana vuonna vain 30.

Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Päivi Mattilan mukaan rikosilmoitusten määrä ja uhrien kertomukset haastattelututkimuksissa poikkeavat valtavasti toisistaan.

Vähäinen ilmoitusten määrä johtuu monesta syystä.

Helsingissä on helpompi kertoa poliisille olevansa homoseksuaali

Uhri saattaa hävetä tai vähätellä tapahtunutta. Varsinkin pienillä paikkakunnilla voi olla vaikea paljastaa poliisille kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

Mattila kertoo myös muutamista tapauksista, joissa viharikosmotiivi on pudonnut pois oikeusasteissa edetessä.

Niin kutsuttuja viharikoksia, joissa motiivina on uhrin seksuaalinen suuntautuminen, on Mattilan mukaan kirjattu Suomessa vasta vähän aikaa. Ruotsissa tilastointimetodeja on kehitetty pidempään, ja tutkimukselle on enemmän resursseja.

Ruotsissa myös poliisia on koulutettu laajemmin kohtaamaan syrjintärikosten uhreja.

Poliisitarkastaja Antti Simanainen sisäministeriöstä ei usko, että suomalaiset syrjinnän uhrit eivät luottaisi viranomaisiin. Hänen mukaansa poliisin koulutuksessa käsitellään erilaisten vähemmistöjen kohtaamista.

Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila on samaa mieltä siitä, että suomalaiset luottavat yleensä poliisiin. Silti hän perää ihmisoikeuskoulutusta kaikille viranomaisille ja erityisesti pitkään virassa olleille poliiseille, joiden virassaoloaikana lait – ja yhteiskunta – ovat muuttuneet.

Uhri piti väkivaltaa "arkipäiväisenä"

Oululainen Janne Hakkarainen on joutunut kadulla pahoinpidellyksi oman ja ystävänsä seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Hänen miespuolinen ystävänsä oli pukeutunut tekohetkellä naismaisesti.

Hakkarainen teki rikosilmoituksen tapahtumasta, mutta ystävä ei tehnyt.

– Hänellä tuntui enemmän olevan vähättelevä asenne tapahtumaa kohtaan. Hän ilmeisesti koki sen varsin arkipäiväiseksi kokemukseksi, mikä on hyvin valitettavaa, Hakkarainen sanoo.

Hakkarainen kertoo tuttavapiirissään esiintyvän jonkin verran pelkoa viranomaisten homofobisuutta kohtaan.

Hakkaraisen mukaan seksuaalisen suuntautumisen vuoksi rikoksen uhriksi joutunut saattaa itsekin hävetä tapahtunutta, vaikkei pitäisi. Se nostaa kynnystä oikeuden hakemiselle viranomaisten kautta.

Syrjintäkartta näyttää huonoja kokemuksia terveydenhuollossa

Kysyimme yleisöltä Yle Uutisten syrjintäkartalla, minkälaista syrjintää ihmiset ovat eri puolilla Suomea kokeneet. Merkintöjä tuli yhteensä yli 700, joista noin 100 koski syrjintää seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Myös kartalla ilmeni seksuaalivähemmistöjen pelko viranomaisia kohtaan sekä syrjintäkokemukset terveydenhuollossa. Kartalle tuli muun muassa tällaisia kertomuksia:

"Uhkaava tilanne yökerhossa. Jouduin väkivallan kohteeksi seksuaalisen suuntautuneisuuden vuoksi. En tehnyt rikosilmoitusta, koska häpesin tilannetta."

"Saattaessani puolisoa leikkaukseen, minua ei päästetty hoitajien toimesta samansukupuolisen puolisoni tueksi heräämöön. Muiden puolisot pääsivät kyllä heräämöön. Kolmenkin vuoden jälkeen harmittaa, etten nostanut äläkkää heti paikalla. Olimme vain niin hölmistyneitä saamastamme kohtelusta."

"Julkisen terveydenhuollon lääkäri kieltäytyikin tutkimasta ja hoitamasta minua, kun kuuli minun olevan lesbo. Hän ei perustellut asiaa mitenkään eikä ohjannut minua toiselle lääkärille saamaan hoitoa."

Lähteet: Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta. Sisäasianministeriön julkaisu 13/2013. Juttua varten on haastateltu lisäksi Setan pääsihteeriä Aija Saloa, Amnestyn Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntijaa Tiina Oikarista sekä Carina Djärviä Ruotsin oikeusministeriöstä.