Hyppää sisältöön

Tulevaisuudessa tavaratkin voivat kulkea kimppakyydillä

Kestävän kehityksen liiketoiminta eli cleantech rynnii myös palvelualalle. Varsinkin nuorempi sukupolvi haluaa perustaa palveluyrityksiä jotka säästävät aikaa, rahaa ja luontoa.

Kuva: Yle

Hyvä yritysidea kumpuaa usein omista tarpeista. Espoolaisen Harri Paloheimon vaimo kyllästyi katselemaan parvekkeella nököttävää rikkinäistä mikroa. Mutta milläs autoton kuskaa raskaan mikron kierrätykseen? Vaimon paineen alla syntyikin idea tavarakimppakyydistä.

- Palvelun kautta voi etsiä  henkilöä joka voisi tuoda vaikka toiselta puolen Suomea ostetun tavaran suoraan kotiin. Osapuolet voivat sopia itse hinnasta,  Piggy Baggyn toimitusjohtaja Harri Paloheimo valottaa yritysideaa.

Cleantech eli kestävä liiketoiminta on muutakin kuin suodattimia paperitehtaiden piipuissa. Varsinkin nuorempi sukupolvi haluaa perustaa palveluyrityksiä jotka säästävät aikaa, rahaa ja luontoa.

Paloheimon tavarakimppakyyti on herättänyt laajaa kiinnostusta. Pilotti starttaa maaliskuun alussa Jyväskylässä, jossa tavarakimppakyydillä kuljetetaan kirjaston kirjoja halukkaille.

Myös Espoo ja Helsingin kaupunki ovat olleet ideasta kiinnostuneita.

Autokimpan uudet tuulet

Suomi on suuri maa ja moni autoilee yksin. Vanhan liiton kimppakyyti on saanut aivan uuden ulottuvuuden tekniikan myötä. Nyt autoton voi tilata kyydin näppärästi netistä.

- Meillä on noin tuhat käyttäjää, Kyytinetin toimitusjohtaja Ilkka Saramies sanoo.

Saramies on yllättynyt siitä kuinka hyvin autoilijat ottavat outoja matkakumppaneiksi. Raha on paras konsultti tässäkin tapauksessa.

- Matkakustannuksiahan tässä jaetaan. Se houkuttelee kuljettajia lähtemään mukaan, Saramies päättää.

.
.