1. yle.fi
  2. Uutiset

Tanskalaistutkimus: Äidin käyttämä parasetamoli saattaa kasvattaa ADHD-riskiä

Jos äiti on käyttänyt parasetamolia sisältävää särkylääkettä raskauden aikana, saattaa se tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan lisätä lapsen riskiä sairastua ADHD-tarkkaavaisuushäiriöön.

terveys

Tanskalaisen Aarhusin yliopiston ja yhdysvaltalaisen Kalifornian yliopiston yhteistyönä tekemässä tutkimuksessa tutkittiin kaikkiaan yli 64 000 tanskalaislasta, joiden äideistä ainakin puolet kertoi käyttäneensä parasetamolia raskauden aikana.

Lapset olivat syntyneet vuosina 1996–2002.

Tutkimus julkaistiin JAMA Pediatrics (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.

Tutkijat havaitsivat, että lapsilla, joiden äidit käyttivät parasetamolia raskauden aikana, oli seitsemän vuoden iässä jopa 13–37 prosenttia muita suurempi riski sairastua myöhemmin hyperkineettiseen häiriöön, päätyä AHDH-lääkitykselle tai saada ADHD-lapsille tyypillisiä käyttäytymismuotoja.

Tutkijoiden mukaan yhteys oli sitä vahvempi, mitä pidempään äiti oli käyttänyt parasetamolia.

Vaikka tutkimus perustuu havaintoihin, joten tulosten syy-yhteyttä ei voida todeta, tutkijat huomauttavat kuitenkin, etteivät muut syyt muuttaneet tutkimustuloksia. Tällaisia olivat äidin sairastamat tulehdukset, raskauden aikainen infektio tai äidin mielenterveydelliset ongelmat.

Ruotsin lääkeviraston tutkijan Hans Sjögrenin mukaan tutkimus on hyvin tehty, mutta siinä kuvatut riskit ovat vähäisiä.

– Mutta sama pätee kuin ennenkin: jos on raskaana ja joutuu käyttämään lääkkeitä, vaikka vain särkylääkkeitä, niin niitä tulisi käyttää mahdollisimman vähän, sillä kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia, Sjögren sanoi ruotsalaislehti Dagens Nyheterille (siirryt toiseen palveluun).

Sjögrenin mukaan Euroopan lääketurvallisuusvirasto (EMA) selvittää parhaillaan parasetamolin mahdollisesti aiheuttamia riskejä raskauden aikana, koska toisenkin, hiljattain julkaistun hiirillä tehdyn ruotsalaistutkimuksen mukaan parasetamoli saattaa häiritä aivojen kehitystä ja aiheuttaa käytöshäiriöitä aikuisiällä.

Suomen lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea vahvisti Yle Uutisille, että kyseinen selvitys EMAssa on käynnissä.

Uumajan yliopiston tutkimus julkaistiin Oxford Journalissa (siirryt toiseen palveluun) viime joulukuussa.

Lue seuraavaksi