1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tutkimus: Verinäytteestä voi arvioida kuoleman riskin

Suomalais-virolainen tutkijaryhmä on löytänyt verestä biologisia merkkiaineita, joiden määrä kertoo riskistä kuolla seuraavan viiden vuoden aikana.

Kotimaan uutiset
Verta koeputkisssa.
Yle

Suomalais-virolaisen tutkijaryhmän mukaan elimistön normaalissa aineenvaihdunnassa syntyvät merkkiaineet paljastavat riskin kuolla johonkin sairauteen seuraavan viiden vuoden kuluessa.

Tutkijat havaitsivat selvän yhteyden kuolleisuuden ja neljän verestä löytyvän aineenvaihduntatuotteen välillä viisivuotisessa tutkimuksessa. Tutkimukseen osallistui Suomenlahden molemmilta puolin yhteensä 17 000 vapaaehtoista, joiden verinäytteistä tutkijat mittasivat yli sadan aineenvaihduntatuotteen pitoisuuksia.

Tutkijat seurasivat koehenkilöiden verinäytteitä, terveydentilaa ja kuolleisuutta, jolloin oli takautuvasti mahdollista löytää yhteys kuolleisuuden ja tiettyjen merkkiaineiden välillä. Kuoleman riskistä kertovat albumiinin sekä aiemmin tuntemattomien sitraatin ja alfa-1 hapan glykoproteiinin suhteelliset määrät sekä VLDL-partikkelien koko.

"Merkkiaineet kertovat elimistön pahoinvoinnista"

– Erityisen mielenkiintoisen löydöksestä tekee se, että nämä merkkiaineet yhdistyvät hyvin erilaisiin kuolinsyihin, kuten syöpään ja sydäntauteihin. Vaikuttaisi siltä, että ne kertovat jotakin elimistön yleisestä pahoinvoinnista, sanoo dosentti Johannes Kettunen Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Merkkiaineiden yhteys kuolleisuuteen säilyi, vaikka tutkimuksessa huomioitiin muut yleiset riskitekijät, kuten ikä, tupakointi, alkoholin käyttö, lihavuus, verenpaine ja kolesteroliarvot. Tutkimuksen mukaan veren merkkiaineista pystyy arvioimaan myös perusterveen ihmisen riskin sairastua ja kuolla lähivuosina.

– Uskomme, että tulevaisuudessa näitä tuloksia hyödyntämällä voidaan tunnistaa korkean kuolleisuusriskin henkilöitä ajoissa, ja näin ohjata heidät asianmukaiseen hoitoon. Runsaasti lisätutkimusta kuitenkin vaaditaan ennen kuin nämä löydökset voidaan siirtää käytännön lääkärintyöhön, arvioi Johannes Kettunen.

Tutkimuksesta on julkaistu artikkeli lääketieteellisessä Plos Medicine -julkaisussa.

Lue seuraavaksi