Liikuntasuorituksen rasittavuuden arvioiminen vaikeaa

Tutkimukset Suomesta ja ulkomailta osoittavat, että lihavat ihmiset harrastavat vain muutamia tunteja raskasta liikuntaa vuodessa.

Kotimaa
Ylipainoinen mies tekee kuntoiluliikkeitä nurmikolla
YLE / Arja Lento

Lihavien ihmisten liikuntaharrastukset jäävät usein puolitiehen. Yleisten suositusten mukaan ripeää liikuntaa pitäisi harrastaa 2,5 tuntia viikossa tai rasittavaa liikuntaa 75 minuuttia. Liikuntasuorituksen raskauden arviointi on kuitenkin vaikeaa, etenkin jos vyötärölle on kertynyt ylimääräisiä kiloja.

Fyysisen aktiivisuuden ja sen mittaamista tarkastellut Henna Hukkanen havaitsi Jyväskylän yliopistolle tekemässään pro gradu -tutkielmassaan, että kestävyysliikunnassa suoritusten keston arviointi tuottaa vaikeuksia niin normaalipainoisille kuin lihaville. Rasittava liikunta arvioidaan helposti yläkanttiin.

Aivan ensimmäiseksi on hyvä tehdä termit selviksi. Ihminen on ylipainoinen, kun hänen painoindeksinsä (BMI) on yli 25. Lihavuuden rajana pidetään painoindeksin lukua 30. Kun ihmisen painoindeksi nousee yli 35:den, luokitellaan hänet vaikeasti lihavaksi. Painoindeksi lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Esimerkiksi: 78 kg / (1,70 m × 1,70 m) = painoindeksi 27.

Hukkasen tutkielmasta käy ilmi, että lihavat ihmiset arvioivat harrastamansa raskaan liikunnan keston yli kaksitoista kertaa pidemmäksi kuin heidän käyttämät kiihtyvyysmittarit osoittivat. Kiihtyvyysmittari on pieni, yleensä lantiolla kulkeva laite, joka kerää tietoa liikkumisen tehosta ja kestosta. Näiden tietojen perusteella voidaan laskea fyysisen aktiivisuuden määrää.

Lihavat ihmiset ilmoittivat pitämissään päiväkirjoissa rasittavan liikunnan määräksi keskimäärin 75 minuuttia viikossa. Kiihtyvyysmittarin mukaan he olivat kuitenkin harrastaneet raskasta liikuntaa ainostaan 6 minuuttia.

Normaalipainoiset ihmiset arvioivat harrastamansa raskaan liikunnan määrän kaksi kertaa pidemmäksi kuin kiihtyvyysmittarit osoittivat. He kirjasivat päiväkirjoihinsa 118 minuuttia raskasta liikuntaa, kun mittarit osoittivat määrän olevan 49 minuuttia viikossa.

Hukkanen muistuttaa, että gradusta oli rajattu pois lajit, joita kiihtyvyysmittarilla ei voida mitata. Näihin lajeihin kuuluvat pyöräily ja vedessä tapahtuva liikunta. Nämä lajit voivat olla juuri niitä, joita lihavien olisi helpompi harrastaa terveydellisistä syistä.

Hikoilua vain muutama tunti vuodessa

Hukkasen tuloksien perusteella lihavat harrastavat raskasta liikuntaa vuodessa vain reilut 5 tuntia. Tämä on kuitenkin runsaasti, jos tilannetta verrataan Yhdysvaltoihin. Joulukuussa julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lihavat amerikkalaisnaiset harrastavat vuodessa raskasta liikuntaa keskimäärin tunnin verran. Tämä tarkoittaa viikossa minuutin verran raskasta liikuntaa. Lihavien miesten hikiliikunta puolestaan jää alle neljään tuntiin vuodessa, eli reiluun 4 minuuttiin viikossa.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin, lihavuutta tutkineen Mikael Fogelholmin mukaan amerikkalaistutkimuksen tulos kuulostaa järkeen käyvältä, vaikka sen mittausmenetelmät ovat monimutkaisia. Lihavat ihmiset liikkuvat erittäin vähän, koska liikkuminen on heille vaikeaa. Tämä luo noidankehän, jota on vaikea rikkoa.

– Lihavuuteen liittyy se ongelma, että se vähentää liikuntaa. Tämä taas vahvistaa lihavuuteen liittyviä terveysriskejä. Liikunnan puute on siis myös seurausta lihavuudesta, Fogelholm sanoo.

Fogelholmin mukaan ihmisen ei tarvitse harrastaa ollenkaan hikiliikuntaa, vaan kohtuullisen aktiivinen liikunta riittää. Fogelholm muistuttaa, että liikuntaohjeistukset on laadittu normaalikuntoisia ihmisiä silmälläpitäen.

– Huonokuntoiselle tai vanhalle pelkkä kävely saattaa vaatia maksimikapasiteetin käyttämistä. Ei pidä keskittyä vauhtiin, vaan pitää katsoa esimerkiksi omaa sykettään, Fogelholm toteaa.

Myös liikuntalääketieteen professori Urho Kujala Jyväskylän yliopistosta kehottaa liikkumaan omien kykyjen mukaan. Jo reipas kävelylenkki tekee hyvää. Kujala viittaa vuonna 2009 julkaistuun tutkimukseen, jossa verratiin liikunnan vaikutuksia kaksosten avulla.

– Kaksostutkimustemme mukaan 30 minuuttia reipasta kävelyä joka toinen päivä puolittaa tyyppi 2 diabeteksen ilmaantumisriskin, Kujala kertoo.

Fyysisen aktiivisuuden mittaustuloksia tulkittaessa on hyvä muistaa, että kaikkiin menetelmiin liittyy virhelähteitä, Kujalan painottaa.

– Esimerkiksi liikunta, joka kiihtyvyysanturilla mitattuna ei kirjaudu rasittavaksi, saattaa nostaa huonokuntoisen tai lihavan henkilön sykkeen jo varsin korkealle.

Joka viides suomalainen lihava

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi viime lokakuussa, että ylipainoisten osuuden kasvu on viime vuosina pysähtynyt ja jopa kääntynyt laskuun. THL:n tutkimuksen mukaan vuonna 2012 miehistä 58 prosenttia ja naisista 43 prosenttia oli ylipainoisia.

Fogelholmin mukaan pelkkään ylipainoon ei vielä liity suuria terveysriskejä, eikä se vaikeuta liikkumista. Kun painoindeksi ylittää 30:nen rajan, niin myös ongelmia alkaa ilmetä. Tilastojen mukaan yli miljoona suomalaista on ylittänyt tämän rajan.

Kujala muistuttaa, että painoindeksi ei ole koko totuus. Kujalan mukaan terveyden kannalta merkittävää on myös se, mikä on rasvaprosentti ja onko rasvakudos vielä toiminnallisesti tervettä.

– Fyysisesti täysin inaktiivisella varsin hoikalla ihmisellä voi olla hyvin vähän lihaskudosta ja suuri rasvaprosentti ja tukevampi ihminen voi olla lihaksikas ja vähärasvainen, Kujala toteaa.